Ajankohtaista


Trailblazers lähellä pudotuspelejä Open Divisionissa


IPV:n ja LUT:n esports-joukkue Trailblazers on edennyt Open Divisionissa viime viikot voitosta voittoon. Kahdeksasta ottelusta saaliina on yhtä monta voittoa.

Open Division on kaikille Overwatch-joukkueille avoin sarja, jossa on ollut mukana yli 600 joukkuetta. Otteluita joukkuetta kohden kertyy kymmenen ja lisäksi pelataan yksi lisäkierros niiden osalta, jotka ovat päätyneet pudotuspelipaikan tavoittelussa tasapisteisiin. Käytännössä siis saldolla 8-2 (voitot-tappiot) sarjan päättäneet joukkueet pelaavat lisäkierroksen.

Syyskuun lopussa pelattaviin pudotuspeleihin jatkaa 16 parasta, josta lopulta neljä parasta jatkaa eteenpäin haastamaan huippusarja Contendersin (käytännössä Euroopan pääsarja) neljä huonointa. Tässä sarjavaiheessa kaikki pelaavat kerran vastakkain niin, että neljä parasta jatkaa seuraavalla kaudella Contendersissa.

Seuraavat kaksi peliä Trailblazers pelaa tulevana viikonloppuna. Trailblazersille riittää 16 parhaan joukkoon pääsemiseen voitto toisesta otteluista.

- Joukkueen suoritustaso on ollut hyvä ja peli kehittynyt oikeaan suuntaan. Olemme päässeet näiden pelien kautta treenaamaan kovia jengejä vastaan ja hiljalleen alkaa palaset loksahdella kohdalleen, Trailblazersin päävalmentaja Juha-Pekka ”ZeiZei” Joutsenlahti kertoo.

- Joona ”Ice” Pöllänen (Trailblazersin analysti) tekee hyvää duunia ja uusia ideoita pelaamiseen tulee koko ajan. Viime viikonloppuna pelaaminen näytti jo tosi hyvältä, enkä tiedä mitään syytä miksi ei pleijareihin päästäisi. Tässä kohtaa se on vain omasta päästä kiinni, Joutsenlahti jatkaa.

Jos visioidaan asioita hieman pidemmälle, niin pudotuspelien kautta urkeneva mahdollisuus nousta seuraavalle sarjaportaalle Euroopan parhaiden joukkoon tarjoaisi suuren mahdollisuuden. Joutsenlahden mukaan putoamisvaarassa olevissa joukkueissa tapahtuu yleensä vaihtuvuutta.

- Ylemmän sarjan huonoimpien ja alemman parhaiden välillä ei merkittävää eroa ole. Parhaat pelaajat haluavat pelata contenderissa ja pelaajaruletti tullee vaikuttaman putoamisvaarassa oleviin joukkueisiin. Se on meille selvä etu, Joutsenlahti tietää.

Sarjataulukon ja ottelutuloksia löydät esimerkiksi osoitteesta battlefy.com.

Otteluiden mahdollisesta striimauksesta tietoa saadaan sen jälkeen kun viikonlopun otteluparit ovat selvillä. Trailblazersin Twitter-tililtä saat infon nopeiten.

Mikko Pehkonen mikko.pehkonen@ipv.fi