Superpesis


IPV jätti Kouvolan nollille


Harjoituskauden avauspelissä IPV jätti Kouvolan nollille ja vei voiton jaksoin 2-0 (1-0, 3-0). Vaikka ottelu oli vasta ensimmäisiä askelia kohti kautta, niin varsinkin ulkopeli vaikutti lupaavalta.

Avausjaksolla kummallakaan tilanteiden rakentelu ei ottanut onnistuakseen, mutta kertaalleen IPV onnistui. Kolmannen tasoittavalla Konsta Kurikka tarjosi lujan lyönnin linjaan, jossa pallo poltteli sen verran, että Juuso Lattu ehti kotiin.

Niin avausjakson kuin myös toisen jakson teema oli vahva ulkopeli. Sami Partanen suolasi etenijöitä hurjan määrän etukentältä ja avausjakson ratkaisseen palon venytti hienosti kolmospesää vartioinut nuori Miitri Pesonen.

- Ulkopeli näytti yllättävän valmiilta. Partanen toi ryhtiä tuohon ulkopelaamiseen selvästi. Sen voi sanoa helposti, pelinjohtaja Jyrki Valle kommentoi.

Toinen jakso noudatteli hyvin samanlaista kaavaa kuin ensimmäinenkin sillä erolla, että IPV oli piirun verran tehokkaampi. Ensimmäisen aloittavalla Jere Dahlström löi Latun kotiin ja kolmannen aloittavalla kotijoukkue tarjosi lopullisen niitin kouvolalaisille.

Ensin KPL:lle hyvin tuttu Konsta Hyötyläinen löi pallon ajolähdössä väliin ja kotiin ehti Mikko Kosonen. Hetkeä myöhemmin Partanen sijoitti pallon kauniisti kopparin eteen ja kotiin ehti Jarkko Matikka.

- Ehkä peli näytti juuri sellaiselta kuin tässä kohtaa voi olettaa. Suurimmaksi osaksi hyvää, mutta kyllä siellä oli kiirettäkin ja paketti hajosi varsinkin sisäpelissä. Toisaalta se on ymmärrettävää. Paljon uusia juttuja ja uusia rooleja, uutta merkkiäkin. Silloin alkuvaiheessa pelaaminen on herkästi tuollaista, mutta hyvää oli kuitenkin paljon, Valle analysoi.

- Omissa harjoituksissa voi jotain yksittäisiä juttuja harjoitella, mutta on tärkeää päästä testaamaan juttuja ei niin tuttuja pelaajia vastaan. Pelimoodikin on tiukempi kuin treeneissä saadaan aikaiseksi. Onneksi on mahdollisuus harjoitella myös pelaamista.

- Erityisesti nostan esiin vielä nuoret miehet. Veeti Lankinen etenijäjokerina pelasi kylmäpäisesti, Pesonen pelasi ulkona virheettömästi ja Kurikka on ottanut selviä harppauksia eteenpäin.

1.jakso

1-0 Kurikka (Lattu)

2.jakso

1-0 Dahlström (Lattu)
2-0 Hyötyläinen (Kosonen)
3-0 Partanen (Matikka)

Juuso Latun haastattelu (Youtube)

Seuraavan kerran IPV ja KPL kohtaavat kahden viikon kuluttua 10.2.2019 sunnuntaina Imatralla. Tuolloin ei enää harjoitella, vaan kyseessä on halli-SM-alkulohkon ottelu.

Neljän joukkueen lohkosta (IPV, KPL, KaMa ja Tahko) ykkönen etenee lopputurnaukseen. Lopputurnauspaikka ratkeaa Imatralla 23-24.2.2019, jolloin kaikki neljä joukkuetta ovat paikan päällä jokaisen pelatessa kaksi ottelua.

Mikko Pehkonen mikko.pehkonen@ipv.fi