Superpesis


Minna Kauppi kesäkuussa Ukonniemessä


Ukonniemessä pelataan 4.6.2019 Superpesiksen ottelu IPV-Koskenkorva, jossa on vieraana noin 2000 suunnistuksen leimausleiriläistä. Ottelutapahtumaa tähdittää suunnistajalegenda Minna Kauppi.

Luvassa on haastattelujen ja nimikirjoitusten lisäksi myös erikoisohjelmaa, josta kerrotaan tarkemmin lähempänä.

Yhdeksän maailmanmestaruutta urallaan voittanut Kauppi kertoo tulevansa innokkaana kahta perinteistä urheilulajia yhdistävään tapahtumaan.

- Entiselle huippu-urheilijalle kaikenlaisen sportin parissa touhuaminen on sydämen asia. Kun vielä sekoitetaan sopivasti lasten sekä huippujen touhuja ja eri lajeja, niin sillä saadaan tapahtumaan hienoa uutta hohdetta, Kauppi fiilistelee.

- Tulen into piukassa heiluttelemaan kompassia ja räpylää Imatralle sekä fiilistelemään hienoa urheiluhenkeä.

Kaupin saapumisen mahdollistaa IPV-Koskenkorva -ottelun isäntä Tornator Oyj.

- Olemme mielellämme mukana tässä tapahtumassa, sillä lasten ja nuorten hyvinvointi sekä urheilun tukeminen on meille tärkeää, kertoo Tornatorin yritysvastuupäällikkö Tuija Luukkanen.

Valtakunnallinen leimausleiri rantautuu Imatralle 3-6.6.2019 ja se kerää yhteen noin 2000 8-18 -vuotiasta lasta, nuorta ja huoltajaa. Järjestelyistä vastaavan SK Vuoksen Anni Toiviainen kertoo, että lajeja virkistävästi yhdistävä pesäpallo-ottelu kuuluu tärkeänä osana leirin ohjelmaan.

- Leimausleirin aikana suunnistajat valtaavat Ukonniemen suunistusmaastot ja saavat samalla tutustua niin Saimaan rannalla kuin stadionin alueella monipuolisesti liikuntamahdollisuuksiin.

- Oheisohjelmien järjestämisessä teemme yhteistyötä paikallisten urheiluseurojen kanssa ja IPV:n superpesispeli yllätysohjelmineen tulee olemaan ehdottomasti yksi pääoheisohjelmistamme.

Kuva : Suomen Suunnistusliitto

Mikko Pehkonen mikko.pehkonen@ipv.fi