Superpesis


Miitri Pesonen lähtee hakemaan todellista läpimurtoaan


Viime kaudella tiensä edustusjoukkueen vakituiseen kokoonpanoon raivannut Miitri Pesonen lähtee luottavaisin mielin tulevaan kauteen.

Miitri Pesonen lähtee hakemaan todellista läpimurtoaan

Viime kaudella tiensä edustusjoukkueen vakituiseen kokoonpanoon raivannut Miitri Pesonen lähtee luottavaisin mielin tulevaan kauteen. Tavoitteena nuorella pelaajalla on tehdä kunnollinen läpimurto miesten Superpesiksessä.

Viime kaudella Pesoselle tapahtui paljon. Hän pääsi IPV:n vakituiseen kokoonpanoon, valittiin B-poikien Itä-Lännessä Idän parhaaksi ja kausi huipentui A-poikien Suomen mestaruuteen.

-Kausi oli tosiaan tapahtumarikas. Superpesiksessä pääsi pelaamaan ensimmäisen täyden kauden. Oli hyvä päästä nuorena niihin karkeloihin mukaan ja oppimaan tulevia vuosia varten millaista pelaaminen on siellä verrattuna junnupeleihin. Todellista läpimurtoa lähdetään tulevalla kaudella saavuttamaan ulkopelin kautta. Isompaa roolia on luvassa etukentällä ja sitä lähdetään hoitamaan mahdollisimman hyvin. Vieressä on kuitenkin Sami Partanen, joka on hyvä esikuva itselle. Vahvuuksia pelissäni on pelinlukutaito ja pelisilmä. Kehitettävänä osa-alueena on fyysisyys nuorena kaverina, tuskin ikinä voi olla liian fyysinen ja sitä lähdetään kehittämään.

-A-pojissa tuli mestaruus kaivettua ja samoin tavoittein lähdetään tulevalla kaudella B-junioreissa. B-poikien kausi typistettiin kahdeksan ottelun yksinkertaiseen sarjaan, niin yksittäiset ottelut nousevat isoon arvoon ja ei ole yhtään varaa lepsuilla.

Omatoimiharjoittelukin on tuonut omat haasteensa tulevaan kauteen valmistuessa. 

-Tämä on ollut aikamoista kikkailua kyllä. Punttisalit ei olleet oikein auki, niin pari kuukautta oli enemmän kehonpainoharjoittelua ja muuta sellaista mitä mielikuvitus keksi. Aika on kyllä käynyt pitkäksi, kun kausi käynnistyy puolitoista kuukautta myöhemmin. Toukokuun puolivälissä alkoi korkeintaan kymmenen hengen ohjattu pienryhmäharjoittelu. Sitä ennen käytiin suunnilleen neljän hengen porukoissa lyömässä hyvillä keleillä Imatran ja Lappeenrannan suunnilla asuvien pelaajien kanssa. Treenikausi on ollut pitkä, mutta aletaan olla voiton puolella ja katseet tulevassa kaudessa.

Pesonen on myös luottavainen tulevan kauden joukkueeseen

-Tulevalla kaudella on erittäin kilpailukykyinen joukkue. En väitä ettei viime kaudellakin olisi ollut, mutta nyt koen että on todellakin satsattu kunnolla ja pitäisi tulla menestystä. Viime kauden alku oli hankala ja siitä maksettiin oppirahoja. Nyt lähdetään kauden alusta asti kovaa liikkeelle, niin eiköhän siitä hyvää tule!

Pesosen veli Nino Muuruvirta pelasi viime kaudella myös IPV:ssä, mutta siirtyi tulevaksi kaudeksi Ykköspesikseen Haminan Palloilijoihin.

-Vielä ei ole näkynyt vaikutusta siitä ettei pelata enää samassa joukkueessa. Nino asuu kuitenkin vielä Imatralla ja ollaan treenattu samoissa porukoissa. Eiköhän se sitten kesällä näe, kun pukukopissa ei olekaan sitä veljeä häärämässä. Varmasti tulee yhteyttä pidettyä ja puolin ja toisin katsottua kesällä toistemme pelejä.

Imatran Pallo-Veikot imatran.palloveikot@gmail.com