Superpesis


IPV kaatoi Kouvolan toistamiseen


IPV:ltä ja erityisesti Joona Sikiöltä nähtiin hyvää ulkopeliä. Sisäpelissä molemmilla joukkueilla oli edelleen vaikeuksia

Lähtökohdat

Joukkueet kohtasivat edellisenä päivänä Imatralla. Tuo ottelu päättyi IPV:n 2-1 voittoon kotiutuslyöntikilpailun jälkeen. Molempien kokoonpanossa nähtiin pieniä muutoksia lauantaihin verrattuna. Ottelu oli molempien viimeinen ennen sarjakauden alkua.

Ottelun kulku

1. jakso

Pelin alku toisti pitkälti eilisen kaavaa. Juoksuja saatiin odottaa kolmannelle vuoroparille asti. IPV:llä oli alkuun hieman vaikeuksia vaihtotilanteissa.

Ottelun ensimmäinen juoksu syntyi kolmannen aloittavalla Toni Kohosen kotiuttaessa Matti Saukon välilyönnillä.

IPV sai neljännen tasoittavalla jakson ratkaisun avaimet käteensä. Jokeriksi tähän vuoroon vaihdettu Juho Toivola kotiutti kolmospuolen kumurallaan Konsta Hyötyläisen ja jakso oli tasan. Joona Sikiö jatkoi kahden palon tilanteessa ajolähdön purkamista ja hänellä oli ratkaisun avaimet taskussa. Hänen kotiutusyrityksensä päättyi kuitenkin paloon ja jakso päättyi tasan.

2. jakso

Toisessa vuoroparissa IPV sai juoksuhanat auki. Ensin Mikko Kosonen kotiutti ajolähdöstä Jani Raamin. Sen jälkeen Konsta Hyötyläinen Juho Toivolan ja Joona Sikiö lisäsi vielä johtoa kotiuttamalla Sami Partasen. Tilanne oli 0-3 imatralaisille.

Tasoittavalla vuorolla Janne Kivipelto kavensi tilanteen 1-3 saumalyönnillä.

Kolmannella vuoroparilla IPV:n kärki onnistui muodostamaan ajolähdön. Se ei kuitenkaan tuottanut lisäjuoksuja

Tasoittavalla vuorolla Anssi Lammila kotiutti Matti Saukon upealla yhden käden koukkunäpyllä.

Neljännellä vuoroparilla syntyi epäselvä tilanne, kun Mikko Kosonen löi pallon läpi aivan kolmosjatkeen rajasta. Pallo tuomittiin olleen kentässä. Tuomas Jussila kerkesi kotiin, mutta Kososen kunniajuoksu jäi saavuttamatta ja hän paloi kolmospesälle.

Kouvolan takaa-ajo neljännessä vuoroparissa kariutui omiin virheisiin.

Pelinjohtaja Jyrki Valle oli tyytyväinen viikonloppuun.

-Erittäin positiivinen viikonloppu. Sisäpeli hakee vielä ja se on selvää. Ulkopeli on meillä teema. Tuolla ulkopelillä pystymme voittamaan pelejä. Sarja-avaukseen valmistautuessa jatkamme ulkopelin harjoittelua.

IPV:n sarjakausi alkaa ensi torstaina 2.7. vierasottelulla Joensuun Mailaa vastaan Kerubi Stadionilla.

Samuli Pulkkinen samuli.17@hotmail.com