Superpesis


Surakka loisti – Joensuu vei pisteet


Joensuu vei voiton Ukonniemen sateisessa illassa lukemin 0-2 (3-5, 0-2)

1. jakso 

Joensuu otti itselleen hyvän johdon heti ensimmäisellä sisävuorolla. IPV sai ajolähdössä otettua Topi Hurskaisesta haavan kotiin, mutta IPV:n keskittyminen herpaantui tämän johdosta ja kolmospesälle tulleesta harhaheitosta Lauri Kivinen pääsi juoksemaan ottelun avausjuoksun. Konsta Kettunen lisäsi johtoa kakkosjatkeen lyönnillä juoksun tuojana Juha Puhtimäki. Kolmas juoksu tuli Timo Hanhisalon hörppäyksestä ja Topi Hurskainen lisäsi johdon vielä 0-4. Tasoittavalla IPV paloi kahdesti kolmospesälle perättäisillä lyönneillä. Mikko Kosonen löi kuitenkin kavennuksen kolmospuolen kumurallaan kahden palon ajolähdöstä. 

Toisella vuoroparilla Juha Puhtimäki lisäsi johdon 1-5. Sitten IPV:ltä nähtiin hyvä ulkopelisuoritus ja taululle ilmestyi samalla kertaa kaksi paloa. Pian kotiin tuli kolmas palo. Tasoittavalla Joensuu piti hyvin IPV:n kurissa ja punaiset eivät päässeet etupesiä pidemmälle. 

Kolmannella vuoroparilla Joensuu sai pallon läpi kakkosrajasta kahden palon tilanteessa ja juoksu oli lähellä. IPV kuitenkin ehti polttaa etenijän kakkospesälle ennen kotiin ehtimistä. Tasoittavalla IPV rakensi kakkoskärjestä palottoman ajolähdön ja Juuso Lattu löi pallon kakkosrajaan, juoksun tuojana Miitri Pesonen. 

Viimeisellä vuorolla IPV sai pidettyä Joensuun ilman lisäjuoksuja, vaikka kotiutustilanteita nähtiinkin useampi. Tasoittavalla viimeinen lyöjä Juho Toivola kotiutti matalalla lyönnillä Juuso Latun ajolähdöstä, mutta lisäjuoksuja ei tullut ja ensimmäinen jakso vierailijoille lukemin 3-5. 

2. jakso 

IPV teki toiselle jaksolle mielenkiintoisen vaihdon, kun Miitri Pesonen siirtyi numerolle kaksi ja Tuomas Jussila kuusi. 

Ensimmäinen vuoropari oli juoksuton, vaikka tilanteita nähtiinkin. Nuorelta Rasmus Surakalta nähtiin jälleen hyvää pelinlukua ja hän sai Topi Hurskaisen irti kolmospesältä. 

Toisella vuoroparilla Sami Partasen kopiksi lipsahtanut lyönti pilasi IPV:n tilanteen rakentamisen. Joensuu siirtyi tasoittavalla johtoon Juha Puhtimäen näpäytyksellä ja Aleksi Rautiainen lisäsi johtoa vielä 0-2. Paloton tilanne kaatui, kun samasta tilanteesta seurasi kolme paloa. 

IPV:n kolmas sisävuoro oli tehoton. Tasoittavalla Joensuulla oli pitkään ajolähtötilanne päällä, mutta IPV:n hyvät ulkopeliotteet jatkuivat ja lisäjuoksuja ei syntynyt. 

IPV joutui aloittamaan viimeisen vuoron hankalasti numerosta kolme. Kärkeen yritettiin jokaista jokeria, mutta kentällemeno oli vaikeaa ja lopullinen ratkaisu syntyi Sami Partasesta tulleesta kärpäsestä. Joensuu vei kolme pistettä. 

-Oltiin koko ajan tavallaan perässä, vaikka ulkopeli ja varsinkin takatilanne oli ihan hyvää. Sisäpelissä yksinkertaisesti ei päästy kentälle ja kun päästiin, niin ykköstilanne oli hankala ja tuli palo alle. Se oli vaikeaa ja se näkyy kolmostilanteiden määrässä. Jyrki Valle kommentoi ottelun lehdistötilaisuudessa. 

 

Samuli Pulkkinen samuli.17@hotmail.com