Superpesis


Vahva alku toi IPV:lle yhden pisteen


Kouvola vei pitkän ottelun nimiinsä kotiutuslyöntikilpailussa lukemin 1-2 (4-2, 1-3, 1-1, 1-4)

Ottelun alkuun nähtiin hienot juhlallisuudet 600 ottelua saavuttaneen Sami Partasen ja ottelutilastojen kärkeen siirtyneen syöttötuomari Ossi Muuraisen kunniaksi. 

1. jakso 

IPV sai otteluun räväkän alun ja siirtyi 2-0 johtoon Juho Toivolan ja Arttu Vilanderin ykkösrajan lyönneillä. Tasoittavalla Teemu Nurmio otti heti alkuun hienon kopin, jolla kärkeen pyrkinyt Tommi Mäentausta haavoittui. Kouvola sai muodostettua kaksi ajolähtö sisävuorollaan, mutta juoksutili ei auennut. Valtteri Luomalla oli vielä viimeisenä lyöjänä kotiutusmahdollisuus, mutta Mikko Kosonen hoiti tilanteen. 

Toisella vuoroparilla IPV:n kärki muodosti ajolähdön, mutta Sami Partasen hieno kakkosrajan lyönti ei riittänyt tuomaan Teemu Nurmiota kotiin. Vuoropari kuihtui lopulta Juho Toivolan ja Mikko Kososen laittomiin viimeisiin lyönteihin. Tasoittavalla vuorolla Rasmus Surakka sai sotkettua hienosti Kouvolan peliä ja myös Tuomas Jussila esitti hienon suorituksen tehden palon kotiin Jere Dahlströmin loistavasta kakkosjatkeen lyönnistä. 

Kolmannella vuoroparilla Juho Toivola teki tärkeän ja upean läpilyönnin ajolähdöstä kolmosluukkuun kahden juoksun arvoisesti. Tasoittavalla vuorolla Matti Latvala kavensi tilanteen 4-1 yhden käden näpäytyksellä. 

Viimeisellä vuoroparilla Jere Dahlström kavensi tilanteen vielä 4-2 välilyönnillä takatilanteesta. Jakso kuitenkin ratkesi imatralaisten hyväksi Teemu Nurmion kopin ansiosta vaihtotilanteessa.  

2. jakso  

IPV lähti toiseenkin jaksoon hyvin liikkeelle. Aloittavalla vuorolla se piti Kouvolan kärjen kurissa. Tasoittavalla Janne Kivipelto otti kärpäsen Joona Sikiöstä. Avausjuoksu syntyi Mikko Kososen lyönnistä, kun kokeneella ketulla Toni Kohosella poltti pallo räpylässä. 

Toisella vuoroparilla Kouvola sai palottoman ajolähdön ja Matti Latvala toi tilanteen tasoihin. Myöhemmin heikkoa peliä pelanneen Jere Dahlströmin ajolähdön purku päättyi kentän tyhjenemiseen kopin seurauksena. IPV:ltä toinen sisävuoro oli heikko. 

IPV sai kolmannella sisävuorolla tuhottua jälleen Kouvolan kärjen ja kolmosena pelanneesta Juho Hacklinista muodostui myös palo. Jere Dahlström joutui jälleen viimeisenä lyöjänä yrittämään kotiutusta. Keskisauman lyönti päätyi kuitenkin Sami Partasen kopiksi ja Iiro Nokkala paloi kotiin. Tasoittavalla vuorolla IPV:n kärki onnistui tekemään ajolähdön, jolloin Jyrki Valle käytti aikalisän. Tilanteet kuihtuivat kuitenkin kolmeen paloon kotipesään. 

Kouvola onnistui viimeisellä sisävuorolla muodostamaan ajolähdön ja käytti oman aikalisänsä. Jere Dahlström näpäytti Tommi Mäentaustan kotiin ja Iiro Nokkala lisäsi vielä johtoa kakkosrajan lyönnillä. Tasoittavalla Nokkala onnistui ottamaan kopillaan Teemu Nurmiosta kärjestä haavan sekä Juuso Latusta palon ykköspesälle. Joona Sikiö sai pallon läpi kolmospuolelta, mutta ehti juosta vain kakkospesälle. Lisäjuoksuja ei syntynyt ja siirryttin supervuoroille. 

Supervuoro ja kotiutuslyöntikilpailu 

Aloittavalla vuorolla Matti Latvala vei Kouvolan johtoon lyömällä kunnarin tyhjään kenttään. Juho Toivolalla oli hyvä mahdollisuus kotiuttaa Joona Sikiö kakkosjatkeen lyönnillä, mutta merkkivirheen takia Sikiö ei lähtenyt etenemään. 

-Vähän harmittaa, että siinä jäi merkkaamaton lyönti tulematta. En tiedä olisiko siitä tullut sitten se toinen juoksu, mutta vähän syö miestä. Pelinjohtaja Jyrki Vallle kommentoi lehdistötilaisuudessa. 

Mikko Kosonen löi kuitenkin Redsit tasoihin välilyönnillään ja siirryttiin kotiutuslyönteihin. 

Kotiutuslyönneillä Kouvola oli pitelemätön ja ainoastaan Jere Dahlströmin yritys kotiuttaa Tommi Mäentausta epäonnistui. Toni Kohonen oli lähellä kiertää kunnarin Iiro Nokkalan kotiuttamisen lisäksi. IPV:ltä ainoa onnistuminen nähtiin ensimmäiseltä lyöjältä Sami Partaselta, joka kotiutti Teemu Nurmion. 

-Hyvä oli fiilis joukkueella. Uskon että välittyi myös katsomoon, että oltiin hyvällä ilmeellä. Jäi vähän sellainen olo, että oltaisiin ansaittu enemmän. Kun ajattelee meidän viimeaikaista pelaamista, niin piste olisi voinut olla tyydyttävä. Mutta tämän päivän esityksellä ei oikein tyydytä. Ykköspalkittu Tuomas Jussila kommentoi. 

Samuli Pulkkinen samuli.17@hotmail.com