Superpesis


Loistava toinen jakso toi pisteen Redseille


IPV:n jälleen vaikea alku muuttui toisella jaksolla loistavaksi taisteluksi ja Vimpelin Vedosta irtosi piste kotiutuslyöntikilpailun jälkeen lukemin 1-2 (1-5, 5-0, 0-0, 2-3)

Veto sai heti ottelun alkuun tilanteidenrakentelun toimimaan ja ajolähtö oli pitkään päällä. Avausjuoksu nähtiin, kun Matias Rinta-aho löi pallon väliin ja Jere Saukko juoksi kotiin. IPV:llä pomppi pallo välillä räpylässä, mutta mukaan mahtui myös hyviä ulkopelisuorituksia joiden ansiosta Veto ei saanut ensimmäisellä vuorolla lisäjuoksuja. Tasoittavalla vuorolla IPV:n sisäpeli ei lähtenyt yhtään käyntiin.

Toisella vuoroparilla Rinta-aho löi illan toisen juoksunsa kakkosjatkeelle juoksun tuojana Olli Heikkala. IPV:n ulkopeliin mahtui jälleen hyvä suoritus, kun Leevi Lehto otti Janne Mäkelän kakkosjatkeen kopiksi yhden palon ajolähdössä ja samassa tilanteessa Perttu Ruuska paloi kotiin. IPV sai hieman paremmin sisäpeliä auki tasoittavalla vuorolla. Juho Toivola löi yhden palon ajolähdöstä pallon kolmospussiin ja Oskari Lukkari juoksi kotiin, kun lukkari Perttu Ruuska ei saanut polttoyritystä kiinni. Tilanne kuivui myöhemmin, kun samassa tilanteessa Miitri Pesonen paloi kotiin ja Juho Toivola kakkospesälle.

Kolmannella vuoroparilla Rasmus Surakka irrotti taktisella väärällä Veli-Pekka Yli-Hirvelän irti kolmoselta palottomassa ajolähdöstä. Tilanne jatkui yhden palon ajolähdöksi, josta Rinta-aho löi illan kolmannen juoksunsa kakkosjatkeelle juoksun tuojana jälleen Olli Heikkala. Kenttä tyhjeni tämän jälkeen Sasu Iivarisen koppiin. IPV:n kolmas sisävuoro oli jälleen heikko.

Neljännen vuoroparin alkuun Veli-Pekka Yli-Hirvelä löi kunnarin tyhjään kenttään kolmosrajasta. Rinta-aho jatkoi huippuvirettään neljännellä vuoroparilla kotiuttamalla jälleen Olli Heikkalan välilyönnillä.

IPV sai vielä muodostettua viimeisellä sisävuorolla ajolähdön, mutta ei onnistunut kotiuttamisessa.

Toisen jakson ensimmäinen vuoropari oli vielä juoksuton. Molemmat saivat kotiutusyrityksen, mutta näistä tilanteista syntyi palot kotiin.

Toisella vuoroparilla alkoi IPV:n rynnistys. Tommi Piirainen löi ajolähdöstä johtojuoksun kakkosjatkeelle juoksun tuojana Ville Pietinen. Tasoittavalla Rasmus Surakka antoi vaikeita syöttöjä ja Veto löi kahdesti viimeisellä lyönnillä laittoman.

Kolmannella vuoroparilla IPV pääsi jo kolmen juoksun johtoon, kun harhaheitto meni kolmospesältä pitkälle jonka turvin Juho Keinänen ja Leevi Lehto pääsi juoksemaan kotiin. Juho Toivola kotiutti vielä kahden palon ajolähdöstä Miitri Pesosen kakkosjatkeen lyönnillä.

Neljännellä vuoroparilla Tommi Piirainen kaunisteli vielä kolmospuolen välilyönnillä tilastoja kotiuttaen Leevi Lehdon. Veto sai tasoittavalla palottoman ajolähdön, mutta Veli-Pekka Yli-Hirvelä paloi kotiin. Jakso ratkesi, kun IPV sai otettua palot sekä Olli Heikkalasta kotiin, että Matias Rinta-ahosta ykköspesälle.

IPV:n supervuoro oli heikko, mutta se pystyi pitämään myös Vedon nollilla. Hienoja suorituksia nähtiin Miitri Pesoselta, joka nappasi yhden palon ajolähdöstä Matias Rinta-ahon lyönnin kopiksi. Olli Heikkala paloi tilanteessa kotiin ja kenttä tyhjeni. Lopulta Rasmus Surakka nappasi vielä kolmannen palon kärpäsenä ykköspesällä kärkkyneestä Teemu Isokedosta.

IPV:ltä kotiutuslyöntikilpailussa onnistuivat parit Juho Toivola ja Joona Sikiö sekä Mikko Kosonen ja Eino Puustinen. Vedolta onnistuivat ensiksi parit Perttu Ruuska ja Teemu Isoketo sekä Matias Rinta-aho ja Veli-Pekka Yli-Hirvelä. Ratkaisuksi syntyi Elmeri Anttilan lyönti jonka turvin Mikko Vihriälä ehti niukasti kotiin.

-Kyllä ensimmäiset jaksot, niin kuin Pattijoellakin oli hirveän nahkeita. Toiselle jaksolle koko porukka ryhdistäytyi ja alettiin pelaamaan. Saatiin kaksi harhalla, mutta saa olla silti tyytyväinen. Hyviä lyöntejä oli. Löin siitä ensimmäisen ja Toippari (Juho Toivola) myös ratkoi siinä hyvin peliä. Saatiin sitten kunnon johto ja vietiin toinen jakso. Superi ja kotari jäi sitten myös harmittamaan. Ykköspalkittu Tommi Piirainen kommentoi ottelua lehdistötilaisuudessa.

-Pelaamattomuus paistaa tuosta vähän läpi. Herätään myöhään peliin. Oli kuitenkin suht koht hyvä valmistautuminen ja käytiin Vimpeli tarkkaan läpi. Tuli liikaa virheitä ensimmäisellä jaksolla, mutta se on tällaista välillä. Tauolla kävin läpi niitä asioita mitä käytiin palaverissa. Ja ruvettiin suorittamaan sellaisia lyöntiratkaisuja, mitkä tuohon kenttään käy. Lyötiin ihan vääriä ratkaisuja ensimmäisellä jaksolla. Siihen kaaduttiin ja pallo pomppi räpylästä pois ja muuta. Täytyy olla kuitenkin äärimmäisen tyytyväinen pisteeseen. Hieno joukkue, taas kova nousu. Vimpeli on kuitenkin äärimmäisen kova joukkue. Pelinjohtaja Jukka Mäkinen kommentoi,

Imatran Pallo-Veikot samuli.17@hotmail.com