Superpesis


Jymy parempi vajaamiehistä IPV:tä vastaan


IPV kärsi useista poissaoloista ja selkeästi niskan päällä ollut Sotkamon Jymy vei pisteet 2-0 (4-0, 5-2) lukemin

IPV kärsi useista poissaoloista ja selkeästi niskan päällä ollut Sotkamon Jymy vei pisteet 2-0 (4-0, 5-2) lukemin. IPV:n valonpilkahdus nähtiin Miika Riikosen kunnarin muodossa.

Jymy sai juoksutilinsä auki heti ensimmäisellä vuoroparilla Roope Korhosen lyödessä yhden palon ajolähdössä välilyönnin kakkosjatkeelle, jonka Kalle Kuosmanen toi. IPV:n ensimmäinen sisävuoro näytti vielä melko hyvältä kärjen osalta. Mikko Kosonen ei kuitenkaan onnistunut yhden palon ajolähdön purkamisessa Aapo Komulaisen vaikeiden syöttöjen vuoksi. Toisella lyönnillä Miitri Pesonen paloi kotiin ja kolmas päätyi kentän tyhjentäneeksi kopiksi.

Toisella vuoroparilla IPV sai tehtyä alkuun kaksi paloa. Kakkospuolen pommitusten seurauksena kuitenkin Jere Heikkinen ja Roope Korhonen löivät Jymyn jo kolmen juoksun johtoon. IPV:n sisävuoron tilanteet kuivuivat koppeihin.

IPV:n kolmas ulkovuoro oli kokonaisuudessaan hyvä, vaikka pallo sirvahtikin kahdesti räpylän kautta kakkospuolelta läpi. Ensimmäisellä kerralla Iivari Vihanto ehti kotiin Juho Keinäsen lyönnistä. Toisella kerralla IPV sai vielä pelastettua tilanteen ja Niilo Piiponniemi paloi kotiin Antti Kiiskisen lyönnistä.

IPV:n kahdella viimeisellä sisävuorolla kakkoselle vaihtaminen ja kentällemeno oli vaikeaa Joona Sikiön avausjakson 75 prosenttista ykköselle menoa lukuun ottamatta. Viimeisellä ulkovuorolla puolestaan Rasmus Surakka oli taas vahvassa vireessä.

Toisen jakson alkuun IPV muokkasi hieman lyöntijärjestystään Mikko Kososen ja Aappo Savikosken vaihdettua paikkoja. IPV sai ensimmäisellä sisävuorolla pari takatilannetta, muttei onnistunut kotiutusyrityksessä. Tasasoittavalla Niilo Piiponniemi avasi Jymylle tilannetta lyömällä tyhjään kenttään pallon kolmosrajasta läpi edeten kakkospesälle. Piiponniemi oli lopulta tuomassa jakson avausjuoksua, joka syntyi Aapo Komulaisen kakkosrajanäpyn yllätysotosta.

Toisella vuoroparilla nähtiin IPV:n ottelun selkeä valonpilkahdus, kun debytantti Miika Riikosen lyönti karkasi kakkoskulmasta läpi kunnarin ja Miitri Pesosen tuoman tavallisen juoksun arvoisesti. Tasoittavalla Roope Korhonen onnistui myös kakkospuolen läpilyönnissä etutilanteessa, josta syntyi pallon pysähdyttyä nurmikkoon vain yksi tavallinen juoksu ja toisen jakson tilanne oli tasan.

Kolmannella vuoroparilla IPV sai rakennettua hyvin tilannetta, mutta merkkisakkaus ja epäonnistuneet kotiutusyritykset pilasivat juoksuhaaveet. Tasoittavalla Jymy otti ratkaisunavaimet käyttöön. Ensin Antti Kiiskinen löi pallon jälleen kakkospuolelta läpi yhden tavallisen arvoisesti, kun pallo pysähtyi jälleen nurmikkoon. Roope Korhonen ja Ville Kotro lisäsivät johtoa vielä kolmeen juoksuun.

IPV:n viimeisellä sisävuorolla Aappo Savikoski rakensi yhden palon ajolähdön, mutta tilanne kaatui jälleen kahteen kotipesään syntyneeseen paloon.

IPV Ylläpito samuli.17@hotmail.com