Superpesis


Lauantaina vuorossa vierasottelu Kouvolassa


IPV haastaa Kouvolan kaakon kahakassa

IPV:n ennakkosuosikkien haastamiset jatkuvat Kaakon Kahakan merkeissä, kun se matkustaa lauantaina Kouvolan Pallonlyöjien vieraaksi. Ottelu alkaa KSS Energia Areenalla kello 17.

Kohtaamiset kaudella 2021

29.6.2021 KPL-IPV 2-0 (7-0, 6-4)

1.8.2021 IPV-KPL 2-1 (1-3, 2-1, 6-1)

Joukkueet pelasivat tammikuussa kolme keskinäistä halliottelua. IPV otti hyviä kehitysaskelia näiden otteluiden aikana, mutta KPL nappasi voiton jokaisesta pelistä. Joukkueiden helmikuun Halli SM-kohtaaminen peruttiin.

KPL on noussut viime vuosina sarjan kärkijoukkueeksi, mutta mestaruuteen asti joukkue ei ole vielä yltänyt ja se on taipunut finaaleissa kahdella edellisellä kaudella. Tulevaan kauteen joukkue säilytti hyvin runkonsa kasassa ja vahvistui päälle entisestään sarjan eliittipelaajiin kuuluvilla Teemu Nikkasella ja Patrik Vartamalla. Vartamalla on Tommi Mäentaustan, Arttu Ruuskan ja Matti Saukon kanssa mahdollisuudet pelata kahdella loistavalla kärjellä. Lisäksi jalkoja löytyy myös etenijäjokeri Ville Pesulta. Nikkanen puolestaan tuo tulitukea kotiutusosastolle Matti Latvalalle, Ossi Meriläiselle ja Janne Kivipellolle, joka kuuluu myös sarjan eliittilukkareihin. Lisäksi Nikkasen myötä myös viime kaudella nähty kilpailu kopparin tontista kiihtyy entisestään. Kokoonpanossa nähtiin harjoituskaudella kierrätystä ja sitä on varmasti luvassa myös kauden aikana. Joukkue on ennakkoarvioissa sarjan toisiksi suurin mestarisuosikki hallitsevan mestarin Manse PP:n jälkeen. Lauantain ottelu on Koplalle ensimmäinen tämän kauden Superpesiksessä. Joukkue pelasi ulkona kolme harjoitusottelua, joissa Hyvinkään Tahkoa kaatui kahdesti ja Kiteen Pallo kerran 2-0 lukemin.

IPV on pelannut jo kaksi ottelua ja taipunut molemmilla kerroilla Sotkamon Jymylle. Torstaina joukkueet kohtasivat Alajärvellä ja IPV oli matkassa vajaalla kokoonpanolla viiden vakiopelaajan ollessa poissa. Jymy oli selkeästi parempi ja ottelu päättyi 2-0 (4-0, 5-2) lukemin. IPV:n kakkospuoli oli melkoisen pommituksen kohteena ja oma tilanteiden rakentelu oli suhteellisen vaikeaa. Positiivisia asioita pelissä oli nuorten sisääntulot Roope Seppäsen jatkaessa jo hallipeleissä nähtyjä hyviä otteita ulkokentällä ja Miika Riikonen sai ikimuistoisen debyytin lyömällä pallon läpi kunnarin ja yhden tavallisen juoksun arvoisesti. IPV:n kotiuttamisen vaikeudesta toisaalta kertoo sen, että Riikonen oli vasta toinen pelaaja joka onnistui tällä kaudella juoksun lyömisessä poissaolijoihin kuuluvan Toni Kohosen kanssa. Torstain ottelun vakiopelaajien onnistumisia oli Joona Sikiön kentällemeno 67 prosenttisesti ja Konsta Hyötyläisen kärkilyöntiprosentti 83. Kokoonpano selviää tarkkaan lauantaiaamuna, mutta helpotusta torstaihin verrattuna ei ole luvassa.

IPV Ylläpito samuli.17@hotmail.com