Superpesis


SiiPe-IPV ja Sami Partasen 600. ottelu sunnuntaina


IPV matkustaa sunnuntaina 9.8. Siilinjärven Pesiksen vieraaksi. Ottelu on samalla kapteeni Sami Partasen 600. Superpesiksessä

Lähtökohdat

Joukkueet kohtasivat viime viikolla Imatralla. Tämän ottelun IPV vei nimiinsä kolmella pisteellä. Siilinjärvi ei ole onnistunut voittamaan vielä IPV:tä Superpesiksessä joukkueiden viimeisimpien nousujen jälkeen.

Sarjan viimeistä sijaa yhdeksällä pisteellä pitävä Siilinjärvi on esittänyt tällä viikolla hieman piristymisen merkkejä. Keskiviikkona se haki Kempeleestä kolmen pisteen voiton ja perjantaina se nappasi Vimpelistä pisteen sarjaneloselta. Joukkueen vaarallisimpiin pelaajiin lukeutuvat Tommi Piirainen ja Samu Vainikainen.

IPV on vajonnut neljän ottelun tappioputkeen ja on ennen lauantain kierrosta sarjataulukossa sijalla 11, pisteitä se on saavuttanut 14. Kokoonpano on viime aikoina ollut hieman kapea, mutta viime otteluun saatiin jo hieman helpotusta Arttu Vilanderin tehdessä paluun. Vaikka tilanne on tällä hetkellä vaikea, niin kaikki on vielä mahdollista. Pudotuspelipaikka on kolmen pisteen päässä ja kautta on jäljellä vielä useampi kierros.

Sami Partanen

Ottelussa yksi mielenkiintoisimmista asioista on Sami Partanen, joka pelaa uransa 600. ottelunsa Superpesiksessä. Hän saavuttaa rajapyykin kolmantena Toni Kohosen ja Pasi Pirisen jälkeen.

Partanen pelasi ensimmäiset ottelunsa Superpesiksessä vuonna 1997 pitkäaikaisen joukkueensa Kiteen Pallon riveissä. Uransa aikana hän on edustanut myös Kinnarin Pesistä ja Kouvolan Pallonlyöjiä. IPV:ssä meneillään oleva kausi on toinen.

Partanen on kolminkertainen Suomen mestari ja on pelannut finaaleissa kahdeksan kertaa. Taskussa on myös yksi pronssimitali. Itä-Länsi valinnoissa Partanen on jaetulla kakkossijalla 16 valinnalla. Vaihtajana toimiva Partanen on myös kaikkien aikojen kärkilyöntitilastoissa yhdeksäs 2439 lyönnillä ja on tämänkin kauden tilastojen kolmas 92 lyönnillä.

Partanen kommentoi ennen kauden alkua, että pitkältä uralta ei nouse yksittäistä parasta muistoa.

-Paljon niitä varmasti nousee, mutta on helppo nitoa koko lötikkä yhteen. Että sieltä ei kaikki tarinat pomppaa mieleen enää. Alkaa olla sen verran vanha, ettei muistikaan riitä enää käsittelemään kaikkia menneisyyden juttuja. Kokonaisuutena kun on pitkän pätkän saanut harrastaa, niin se varmaan on päällimmäisinä mielessä.

Partasta tullaan muistamaan seuraavassa kotiottelussa tiistaina 11.8. IPV kohtaa Partasen vanhan seuran Kouvolan Pallonlyöjät, jota eniten Superpesisotteluita pelannut Kohonen edustaa nykyään.

Samuli Pulkkinen samuli.17@hotmail.com