Alkukausi on ollut IPV:lle vaikea. Loukkaantumisten ja poissaolojen myötä kokoonpano on muuttunut lähes joka otteluun. Kuuden pelatun ottelun jälkeen IPV on sarjataulukossa yhdentenätoista. Redseillä on koossa kaksi sarjapistettä, jotka tulivat kotivoittoon päättyneessä ottelussa Koskenkorvaa vastaan. Edellisessä ottelussaan IPV kärsi tappion sunnuntaina Kankaanpäässä, jossa KaMa oli parempi lukemin 1-0 (2-2,4-0).
Uutena pelaajana IPV:n kokoonpanossa KaMa ottelussa nähtiin KPL:stä lainalle tullut Iiro Nokkala, jonka lainasopimus Imatralla on voimassa toistaiseksi. Myös sarja-avauksen jälkeen sivussa ollut Joona Mäkelä palasi takaisin kokoonpanoon ja pelasi Kankaanpäässä kärkimiehenä.
Kokoonpanosta viikonvaihteessa puuttuivat edelleen Toni Kohonen ja Toni Laakso. Myös Miitri Pesonen ja KeKistä lainassa oleva Aappo Savikoski olivat sivussa sunnuntain ottelusta.
Joukkueen lyöjätilaston kärjessä on yhden ottelun IPV:n paidassa pelannut KPL:n lainapelaaja Juho Hacklin, jolla lyötyjä juoksuja Redseissä on 1+3. Etenijätilastossa kärkipaikkaa pitää Miitri Pesonen seitsemällä tuodulla juoksulla. Pesonen on koko sarjan etenijätilaston kymmenes. Kärkilyönneissä Joona Sikiö on ykkösena 25 kärkilyönnillään. Koko sarjan kärkilyöjätilastossa Sikiön saldo oikeuttaa sijalla neljätoista.
Tiistaina Ukonniemeen saapuva Joensuun Maila on sarjataulukossa kolmantena. Pelaamistaan viidestä ottelusta se on kerännyt yksitoista pistettä. Edellisessä ottelussaan JoMa kaatoi perjantaina kotonaan sarjan kärkipään kamppailussa Mansen lukemin 2-0 (6-2,4-2) Juho Toivolan ja Topi Kososen läpilyöntien siivittämänä.
Uusia pelaajia tämän kauden JoMassa ovat Superin parhaisiin ulkopelaajiin kuuluva Elmeri Lieto (JymyJussit), IPV:n paidastakin tuttu Ville Lantiainen (SiiPe), vielä viime kesänä IPV:ssä juoksuja lyönyt lyöjäjokeri Juho Toivola, sekä pitkään Pattijoella lukkaroinut Lappeenrannan Pesä Ysien kasvatti Topi Kosonen. Uutena pelinjohtajana JoMalla on Mikko Huotari.
Joukkueen pääkotiuttajan viitan alkukauden otteluissa on harteilleen ottanut Juho Toivola, jonka saldo on viiden ottelun jälkeen 1+12 lyötyä juoksua. Toinen lyöjäjokeri Patrik Wahlsten on lyönyt kuusi juoksua. Etenijätilastossa JoMan ykkönen on Samuel Tirkkonen yhdeksällä tuodulla juoksulla. Kärkilyöntejä eniten on Toivolalla (22) ja Liedolla (21).
Viime otteluissa joukkueen kärkenä nähty nelikko Konsta Piiroinen, Samuel Tirkkonen, Elmeri Lieto ja Henri Litmanen on huippuluokkaa. Materiaalia JoMalla riittää myös laadukkaaseen kakkoskärkeen.
Lukkarin paikasta JoMassa tällä kaudella kilpailevat Ville Väliaho ja Topi Kosonen. Ulkopelissä joukkueen vahvin osa löytyy polttolinjasta, sillä JoMan linja Konsta Kettunen, Lieto, Litmanen ja Tirkkonen on sarjan ehdotonta eliittiä.
Tiistai-illan avainkysymys IPV:lle tulee olemaan JoMan sisäpelin ja tilanteiden rakentamisen kuriin saaminen. Vahva ulkopeli antaa mahdollisuuden pistemäärän kasvattamiseen.