Superpesis


IPV:lle kauden ensimmäinen vierasvoitto – Hyvinkäältä tuomisina kaksi sarjapistettä 


Hyvinkään Tahkon ja IPV:n välisestä Superpesisottelusta muodostui jännitysnäytelmä, jossa voittajaa jouduttiin hakemaan pitkän kaavan mukaan aina kotiutuslyöntikilpailusta saakka. Lopulta IPV taisteli voiton lukemin 1-2 (3-2,1-2,3-3,1-2) ja katkaisi samalla Tahkon kuuden ottelun voittoputken. 

IPV sai Hyvinkäälle mukaan tiistain JoMa ottelusta poissa olleet Toni Kohosen, Miitri Pesosen ja Aappo Savikosken. Kapteeni Konsta Hyötyläinen puolestaan oli sivussa illan ottelusta.  

IPV jatkoi tiistain ottelusta tuttua hyvää sisäpeliä ja rakensi yhteensä 16 kolmostilannetta. Ottelun ratkaisu Pihkalan avaralla kentällä oli kuitenkin hyvä ulkopeli, joka piti edellisissä otteluissa hurjia juoksumääriä takoneen Tahkon sisäpelin kurissa. 

Juoksujen teon ottelussa aloitti kotijoukkue ensimmäisen tasoittavalla. Ensin Tahkon Valentin Ikonen löi avausjuoksun, ja heti perään lyöjätilastoa johtava jokeri Juha Niemi puhkaisi kakkospuolelta ja siirsi hyvinkääläiset 2-0 johtoon. 

Toisen vuoroparin alussa IPV tasoitti Ville Pietisen ykkösrajasta iskemällä läpilyönnillä. Kärkimies Joona Mäkelä toi IPV:n avausjuoksun ja Pietinen itse kiersi kunnarin. Tahko onnistui kuitenkin viemään ensimmäisen jakson niukasti nimiinsä, kun kovassa lyöntivireessä ollut, neljästi ottelussa kotiuttanut, Valentin Ikonen löi kolmannen tasoittavalla kotijoukkueen kolmannen juoksun. 

Toisella jaksolla IPV siirtyi 0-2 johtoon Aappo Savikosken ja Sasu Toikan hyvillä kotiutuslyönneille. Juoksujen tuojina olivat Miitri Pesonen ja Joona Sikiö. IPV:n piti Tahkon nollilla aina toisen jakson viimeiseen vuoropariin saakka, kunnes Juha Niemi kotiutti Santtu Patovan ja kavensi tilanteeksi 1-2. Enempää juoksuja ei toisella jaksolla enää nähty ja näin voittajaa lähdettiin hakemaan supervuorosta. 
 
IPV aloitti Supervuoron vahvasti. Ensin Iiro Nokkala taiteili näpyn Tahkon kenttään ja Joona Sikiö juoksi kotiin. Jatkoa seurasi, kun Mikko Kosonen kotiutti Ville Pietisen ja jokeri Toni Kohonen Nokkalan. Tahko tuli tasoittavalleen kuromaan kiinni IPV:n kolmen juoksun etumatkaa, ja myös onnistui siinä. Valentin Ikonen kotiutti kahdesti ja Juha Niemi kerran. 

Kotiutuslyöntikisassa IPV:tä onnistuivat parit Sasu Toikka-Joona Mäkelä ja Mikko Kosonen-Ville Pietinen. Tahkon ainoan juoksun löi jokeri Juha Niemi.  

Voitto oli IPV:lle viikon toinen sarjan kärkipäänjoukkueista. Saaliina JoMa ja Tahko otteluista oli kaksi kahden pisteen voittoa. IPV pelaa seuraavan kerran jo tiistaina, kun nousuvireisen IPV:n vastustajaksi Ukonniemeen saapuu Pattijoki. 

Tomi Sillanvuo tomi.sillanvuo@gmail.com