Superpesis


Veto toistamiseen vahvempi


IPV:n tappioputki venyi neljän ottelun mittaiseksi Vimpelin Vedon ollessa kotonaan selkeästi vahvempi 2-0 (6-0, 14-1) lukemin.

Ottelun alkuun IPV aloitti sisäpelin hyvin rakentamalla palottoman ajolähdön kärjestä, mutta tilanteen purkaminen oli vaikeaa. Hyvästä suorituksesta vastasi Joona Mäkelä edeten kärjessä suoraan kakkoselle läpilyönnin seurauksena. Ensimmäisen tasoittavalla Veto ratkaisi käytännössä jakson itselleen. IPV:n ulkokentän oli vaikea saada kotijoukkueen hurmosta katkaistua ja taululla oli 5-0 lukemat. Iskussa oli kokoonpanoon palannut Matias Rinta-aho, joka löi kolme juoksua. Vielä kolmannella vuoroparilla Jukka-Pekka Vainionpää viimeisteli Vedon kuudennen juoksun.

Toiselle jaksolle IPV yritti saada sisäpeliään auki muuttamalla lyöntijärjestystä ja haki muutamia yllätysottoja ilman tulosta. Suurimmat muutokset oli Toni Kohosen siirtyminen ulkokentälle Roope Seppäsen tilalle. Lisäksi Konsta Hyötyläinen siirtyi numerolle seitsemän ja Kohonen otti hänen paikkansa nelosena.

Ulkopelissä IPV:n takakentällä oli pientä haparointia ja pallo meni kahdesti takaa läpi Matias Rinta-ahon ja Janne Mäkelän kunnareiden arvoisesti. Lisäksi Elmeri Anttila kiersi kunnarin kakkosrajasta läpi menneellä lyönnillä. IPV vaihtoi jakson aikana Joona Sikiön koppariksi Aleksanteri Haukan tilalle. Vedon juoksutehtailu latisti selkeästi IPV:n peli-iloa toisen jakson aikana. Redsien illan ainoan juoksun toisen jakson toisella vuoroparilla löi Sasu Iivarinen kotiuttaen Ville Pietisen. Kolmostilanteet meni Vedon hyväksi 29-8.

IPV:n ykköspalkittu oli 88% kentälle mennyt Joona Mäkelä ja kakkospalkittu oli ulkopelissä ajoittain hyviä suorituksia tehnyt lukkari Rasmus Surakka. Vedon ykköspalkinto meni itseoikeutetusti 1+5 lyöneelle ja kolme tuoneelle Matias Rinta-aholle.

IPV:lle tärkeitä pisteitä on jaossa torstaina jälleen Ukonniemessä, kun tällä hetkellä karsintaviivan alapuolella oleva Seinäjoen JymyJussit saapuu vierailulle kello 18.

IPV Ylläpito samuli.17@hotmail.com