Superpesis


Hyvä ulkopeli ei riittänyt pisteisiin


IPV pelasi Kouvolan Pallonlyöjiä vastaan mallikkaan ulkopelin, mutta sisällä ei saatu tarvittavia tehoja ja KPL oli parempi 0-2 (2-3, 0-2).

IPV aloitti vahvasti, kun heti ensimmäisen aloittavalla Toni Laakson näpäytyksen jälkeen lukkari Aleksi Vainio ei saanut polttoyritystä kiinni ja Joona Mäkelä ehti kotiin. Roope Räsänen lisäsi johtoa kahteen kotiuttamalla kakkossaumalyönnillä Rasmus Surakan. KPL kavensi tasoittavalla tilanteen 2-1, kun Arttu Ruuskan matalalla keskikenttään menneellä lyönnillä Eemeli Laine toi juoksun.

Muuten jakson aikana IPV ei saanut sisäpelissään enää tehoja irti, vaikka se muodostikin kaksi kahden palon ajolähtöä. Vastaavasti se taisteli hyvän ulkopelin kautta ja useampia onnistumisia oli esimerkiksi Joona Mäkelällä ja Roope Seppäsellä. Myös Matias Kauppinen ja Veeti Lankinen ottivat suhteellisen isot kopit jakson aikana. Muutenkin kopparipeli oli ottelussa todella hyvää, kun Lankinen ja Nino Muuruvirta palasivat kopparipariksi. 

Koplan peli oli avausjaksolla sen sijaan päinvastaisesti nousujohteista. Jakson sankariksi nousi Patrik Wahlsten, joka sai onnistumisen viimeisenä lyöjänä sekä kolmannen, että neljännen tasoittavalla. Juoksuja toivat Aapo Kinnunen ja Ville Pesu

Toinen jakso ratkesi heti ensimmäisen aloittavalla. Wahlsten jatkoi juoksutehtailua kotiuttamalla kovalla takakentälle menneellä lyönnillä Matti Saukon ja perään Teemu Nikkanen kotiutti Arttu Ruuskan. 

IPV pelasi myös toisella jaksolla hyvin ulkona, mutta sisäpeli takkusi pahasti. Ongelmia oli esimerkiksi ykköstilanteen vaihtaminen ja jakson aikana muodostui vain yksi kolmostilanne. 

Koko pelin kolmostilanteet menivät Koplalle 7-13 ja kärkilyönnit 21-38. 

Koplalta palkittiin Oomin energisin pelaaja palkinnolla Aapo Kinnunen, kakkospalkittu oli Matti Saukko ja ykköspalkittu kolme juoksua lyönyt Patrik Wahlsten. 

IPV:ltä palkittiin Ruutu-tähtipelaajana Veeti Lankinen. Kakkospalkittu oli 71% kärkilyönneillä, yhdellä tuodulla ja hyvällä ulkopelillä Joona Mäkelä. Ykköspalkinto meni yhden lyöneelle ja sataprosenttisilla kärkilyönneillä jokeripaidassa esiintyneelle Toni Laaksolle. 

Seinäjoen JymyJussien kolmen pisteen voitto Alajärven Ankkureista pudotti IPV:n sijalle yksitoista ja kolmen pisteen kaulan joukkueiden välille. Kiteen Pallolle hävinnyt Koskenkorvan Urheilijat on edelleen toisella karsijan paikalla sijalla kaksitoista kaksi pistettä IPV:tä jäljessä. JymyJussit ja KoU pelaavat tiistaina tärkeän keskinäisen ottelun ja IPV pelaa puolestaan keskiviikkona Vimpelin Vedon vieraana. 

Ottelun tilastot

 

Samuli Pulkkinen samuli.17@hotmail.com