Redsit tuli ryminällä otteluun. Alkuun se pelasi hyvän ulkovuoron ja tasoittavalla kärki sai muodostettua palottoman ajolähdön. Tilannetta purkamaan tullut Juho Hakomäki sai lyötyä vierailijat johtoon. Jakson edetessä KiPa paransi hiukan peliään. Vastaavasti IPV:llä oli jälleen ongelmia sisäpelin jatkumossa, mutta ulkokentällä nähtiin useampi loistava onnistuminen. Siitä huolimatta KiPa pääsi kolmannen aloittavalla tasoihin. Kiteeläisillä oli mahdollisuuksia myös johtoaseman ottamiseen, mutta Redsien ulkokenttä kesti. Neljännen tasoittavalla IPV sai saateltua Joona Sikiön kolmospesälle asti. Lopulta kokoonpanoon palanneen Ville-Veikko Ollin viimeinen lyönti viimeisenä lyöjänä meni hienosti väliin. Sikiön pesäkilpa KiPan polttoheiton kanssa oli niin tiukka, että tuomaristo näytti ensin paloa. IPV käytti päälähetyksen haastomahdollisuuden, joka onnistui ja tilanne muuttui juoksuksi ja Redsien kauden avauspisteeksi.
Toinen jakso oli IPV:ltä vaikea. Ensimmäinen sisävuoro kuivui kahden palon arvoiseen estämistuomioon. KiPa puolestaan löysi heti jakson alkuun avaimet IPV:n ulkokentän murtamiseen järjestäen juoksujuhlat. IPV:n ainut onnistuminen jäi Justus Niemeläisen kunnariin ja tuplajuoksuun Ollin lyönnistä.
Kotiutuslyöntikilpailussa Redsien ulkokenttä kesti taas hyvin ja KiPan onnistumiset jäivät yhteen juoksuun. Tasoittavalla IPV:ltä onnistui parit Ville-Veikko Olli - Ari Lankinen ja Mikko Kosonen – Aappo Savikoski. Näin ollen Redsit varmisti kauden avausvoittonsa.
-Vaihderikas ottelu. Silloin on mahdollisuus pärjätä, kun ei päästä palloa pusikkoon. Muutenkin ollut, että ulkopeli on antanut mahdollisuuden, mutta sisäpeli on tukossa. Ei saisi liikaa päästää, niin taistellaan voitosta. Ensimmäinen jakso oli hyvä kimmerrys ja kotari myös. Nyt saatiin käännettyä, ykköspalkittu Ville-Veikko Olli kommentoi.
-Ehkä tämä toinen jakso oli ensimmäinen vaikea meille tälle kaudelle ulkopelin osalta ja pitäisin todennäköisenä, ettei viimeinen. Hyväksytään se, että vastustaja löi ihan järkyttävän hyviä lyöntejä. Noista kahdestatoista ehkä kymmenen oli huippulyöntejä. Sitten voidaan vähän debatoida miten tilanteet tuli ja jakso alkoi. Pelattiin huonosti ja joskus käy noin ja se on urheilua. Ei sitä kannata alkaa liikaa analysoimaan, jos jossain jaksossa käy noin. Vastustajan hyvyyttä pelkästään. Tiedettiin, että tulee se kotari ja ollaan siihen valmiita. Puhuttiin vuoronvaihdoissa, että harjoitellaan meidän juttua ja annetaan kotarissa mahdollisuus itselle. Tänään onnistuttiin kääntämään ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Ja siihen olen todella tyytyväinen, pelinjohtaja Atte Hakala kommentoi.
IPV:n pelit jatkuvat perjantaina lähiseudun kamppailuilla, kun se vierailee Haminan Palloilijoiden vieraana kello 18.00. Tornator Stadionilla pelataan seuraavan kerran ensi sunnuntaina, kun IPV kohtaa jo toistamiseen Joensuun Mailan.