Ajankohtaista


Jymy liian kova pala IPV:lle


IPV jäi altavastaajaksi ja hallitseva Suomen mestari Sotkamon Jymy oli tyrmäävä vieden pisteet 0-2 (1-5, 2-11) lukemin.

Avausjaksolla IPV taisteli, mutta Jymy näytti kärjen tason ja oli koko ajan askeleen edellä. Jakson sankariksi nousi vierailijoiden Aleksanteri Huotari, joka löi kaksi tavallista ja yhden kunnarin. Vaikka IPV teki hyviäkin suorituksia ulkona, niin yksittäiset virheet olivat kohtalokkaita. Esimerkiksi Jymyn viides juoksu syntyi harhaheitolla. Sisällä IPV rakensi muutamia tilanteita, mutta ainoaksi juoksuksi jäi Ville-Veikko Ollin kotiutus neljännen aloittavalla. 

Toinen jakso alkoi vaikeasti ja Jymy oli jo toisen aloittavan jälkeen viiden juoksun johtoasemassa. IPV ei näyttänyt luovuttamisen merkkejä, vaan teki tasoittavalla vuorolla kaksi juoksua ja kolmannen yritys meni niukasti paloksi. Jymy vastasi tähän kakkospuolen pommituksella. Ensin Roope Korhonen löi pallon läpi kahden juoksun arvoisesti, ja perään Vertti Veittikoski tyhjensi pajatson tuoden vielä tuplajuoksun. Tähän IPV ei enää pystynyt vastaamaan ja kolme pistettä matkasi Sotkamoon. 

-Ei riittänyt joukkueella tänään. Kaveri löi ensimmäisellä jaksolla hyvin ja jatkoi toisella kanssa. Jollain tasolla toisen jakson alkuun katkesi selkäranka. Hyviä lyöntejä Jymyltä, mutta vähän ehkä avitettiinkin. Ei riittänyt. Pitää parantaa ja olla paremmin läsnä pelissä, ykköspalkittu Nino Muuruvirta kommentoi. 

-Ei päästy missään kohtaan pelin päälle. Ja oli välillä jopa aneemista, mikä on meille vähän epätyypillistä. Ei oltu pelin ytimessä ja pelissä ihan kiinni. Ensimmäisellä jaksolla vastustaja löi tosi hyviä lyöntejä. Kolmostilanteet menivät seitsemän-seitsemän, mutta ei pystytty vastaamaan Jymyn sisäpelin tasoon omassa sisäpelissä. Näin ollen tuli tukkaan. Toisella jaksolla harmittaa, että päästiin vähän mukaan siihen peliin. Mutta sitten ei kuitenkaan ollut lähelläkään, että oltaisiin tultu mukaan. Näitä tulee välillä. Ottelutahti on kova ja koko ajan pitää ladata sata prosenttia hommaan, että voidaan taistella voitosta kärkijoukkueita vastaan. Tänään ei siihen pystytty ja tulos oli tällä kertaa tällainen. Ei näitä kannata jäädä murehtimaan. Seilaillaan tässä aallokossa ja nyt on vähän myrskyisämpää. Torstaina ei taida olla näin hyvä keli Kempeleessä, mutta katsellaan, miten seilaillaan siellä, pelinjohtaja Atte Hakala kommentoi. 

IPV hakee paluuta voittojen tielle torstaina, kun se matkustaa Kempeleen Kirin vieraaksi kello 18.00. Redsit nähdään myös kotikentällä vielä tällä viikolla, kun Hyvinkään Tahko vierailee sunnuntain perhepelissä Tornator Stadionilla kello 16.00. 

IPV viestintä