Ottelun alkuun tutusti Vesterinen yhtyeineen pelasi erinomaisesti ulkona ja piti KiPan kaksi ensimmäistä sisävuoroa ilman tilanteita. IPV sai itse juoksutilinsä auki ensimmäisen tasoittavalla. Sisäpeli aukesi kuitenkin molemmilla joukkueilla isommin kolmannella vuoroparilla. Ensin KiPa sai palottoman ajolähdön. Redsit taisteli pitkään, mutta lopulta kahden palon tilanteessa KiPa viimeisteli tasoitusjuoksun. Tällä kertaa onnetar oli kuitenkin Redsien puolella. Tasoittavalla vuorolla IPV tykitti neljä juoksua osittain ulkokentän avustamankin. Johtoasemassa IPV pelasi kylmäpäisesti viimeisen ulkovuoron, vaikka KiPa saikin vielä tilanteen. Näin ollen tärkeä piste jäi Imatralle.
IPV vastasi toisen jakson avausjuoksusta, mutta isoon roolin nousi KiPan läpilyönnit. Toisen tasoittavalla Lassi Vasaraisen lyönti yllätti takakentän ja painui läpi kunnarin ja kahden tavallisen juoksun arvoisesti. IPV sai tilanteen hetkellisesti tasoihin, mutta Sulo-Veikko Varonen puhkaisi tasoittavalla vuorolla kolmospuolen ja kiersi kunnarin tyhjään kenttään. KiPa sai vielä viidennen juoksun samalla vuorolla, eikä IPV pystynyt enää vastaamaan tähän.
Kotiutuslyöntikilpailussa Redsit taisteli ulkona vahvasti. Kolmannessa parissa Ari Lankinen esitti upean polttoheiton ja viimeiset parit olivat kapellimestari Pietu Vesterisen heiniä. Sisällä ratkaisuun riitti yksi pari Konsta Hyötyläisen saatellessa Justus Niemeläisen kotiin.
-Oli ihan hyvässä lyönnissä itsellä. Täytyy sanoa, että muistan tämänkaltaisia pelejä tältä kaudelta aika monta. Voisi jossitella, että karkasi kolme pinnaa käsistä. Oltiin ihan niskan päällä ja vähän terävämpi voitu olla. Ei nyt jossitella, vaan ollaan tyytyväisiä voittoon. Molemmilla puolilla oli hyvä kannustus, neljä juoksua pelissä lyönyt ja ykköspalkittu Ville-Veikko Olli kommentoi.
-Hirveän tyytyväinen tuohon voittoon, mikä tänään saatiin ja pisteisiin. Ei ole nyt jossittelufiilis. Meitä on kauden mittaan lyöty ja tuntuu, että ei pallo pyörähdä meille. Totta kai omasta tekemisestä on kiinni, mutta ollut myös huonoja tuureja, ulkopuolisia tekijöitä ja kaikennäköistä. Silti pelaajat, joukkue ja pukukoppi on pysynyt tosi virkeänä ja ilmapiiri on aivan huippu. Kaikki varmasti näki, että oltiin freesejä, iloisella ilmeellä ja voittamassa pesispeliä. Siitä nostan pelaajille hirveästi hattua, pelinjohtaja Atte Hakala kommentoi.
Joukkueet kohtaavat uudelleen Kiteellä tulevana tiistaina. Pallo nousee ilmaan Rantakentällä kello 18.00. Seuraavan kerran Redsit nähdään Tornator Stadionilla perjantaina 25.7. Kempeleen Kiriä vastaan.