Ajankohtaista


Redsit nappasi tärkeän täyden pistepotin helteisellä Tornator Stadionilla


Redsit teki näyttävän paluun kentille kymmenen päivän pelitauon jälkeen kaatamalla Kempeleen Kirin 2-0 (4-0, 9-4) lukemin.

Ottelun avausjaksolla Vesterinen yhtyeineen piti KeKin sisällä lähes täysin aseettomana kolmen vuoroparin ajan. IPV:n sisäpelin sankariksi nousi Roope Seppänen, jonka lyönti pomppasi toisella sisävuorolla takaa läpi kunnarin ja kahden tavallisen juoksun arvoisesti. Seuraavalla vuoroparilla puolestaan Valtteri Havukainen lahjoitettiin vapaataipaleella kakkospesältä asti kotiin. Vaikka IPV sai enemmän tilanteita ja oli ulkona vahva, niin sisäpelissä oli edelleen muutamia kehityskohteita. Esimerkiksi muutama tilanne päättyi heikkoon kotiutusyritykseen ja välillä kolmoselta otettiin hätäisiä ottoja. KeKi sai ensimmäiset kunnolliset tilanteensa vasta neljännellä sisävuorollaan. Justus Niemeläinen ja Konsta Hyötyläinen pilasi kuitenkin ensimmäiset tilanteet hyvillä kopeilla. Lopullinen ratkaisu syntyi kapellimestari Pietu Vesterisen irrotuksella kolmospesältä. 

Toisella jaksolla IPV jatkoi ulkona taisteluaan ja sisällä aukesi ketsuppipullo. Kunniaa kiersi Matias Kauppinen kolmosjatkeelta. Muita onnistujia oli esimerkiksi neljä juoksua lyönyt Ville-Veikko Olli. Hän oli lähellä myös kunnaria, mutta paloi niukasti kolmospesälle. Myös KeKi kiersi Aatu Saastamoisen toimesta kunniaa ja KeKi sai vielä pari juoksua, mutta IPV:n yhdeksän juoksun karkumatka jäi vaikeasti tavoiteltavaksi. 

-Siitä pitää olla ylpeä, millä ilmeellä oltiin kentällä tänään. Tiedostettiin ennen peliä, että kaveri on pelannut toissa päivänä aikamoisen rallin ja matkustanut tänne. Meillä oli selkeä lepoetu, että ei olla pelattu kymmeneen päivään. Se, että pystyi ottamaan selkeän yliotteen heti pelin alkuun, ja oltiin pelipäällä ratkaisi ottelun tänään, ykköspalkittu Roope Seppänen kommentoi. 

-Oli meiltä yksi kauden parhaista peleistä. Tosi tyytyväinen, että kymmenen päivän tauon aikana helteistä huolimatta pystyttiin tekemään laadukkaita harjoituksia. Vähän voimaharjoitteluja ja myös viilattiin pelaamista. Halutaan olla aggressiivisempia ja aloitteellisempia sisä- kuin ulkopelissä. Uskalletaan taas kuten joskus aikanaan pelata ja tänään onnistuttiin. Oli hienoja lyöntejä, kovia vetoja ja vähän riskitasoja nostettiin monessa kohtaa. Se ilme millä pelattiin, oli loistava. Kyllä yleisökin oli mukana meidän kanssa. Tuntui, että taisi yleisöäkin lopussa jännittää. Loistava yleisö meillä ja toivottavasti tiistaina Alajärveä vastaan tulee sankoin joukoin porukkaa. Koitetaan jatkaa kotikentällä hyviä otteita. Ensin Ari (Lankinen) näyttää miten Sotkamosta otetaan pari pistettä, pelinjohtaja Atte Hakala kommentoi. 

IPV on nyt sarjataulukossa sijalla yksitoista 18 pisteellä. Alajärven Ankkurit pitää karsinnat välttävää kymmenettä sijaa 20 pisteellä ja molemmilla joukkueilla on jäljellä yhdeksän peliä. Pattijoen Urheilijat on puolestaan yhdeksäs 23 pisteellä, ja sillä on yksi peli enemmän pelattuna. AA ja PattU kohtaavat lauantaina Alajärvellä. IPV pelaa puolestaan sunnuntaina Sotkamon Jymyn vieraana kello 16.00. IPV:n seuraava kotiottelu on loppukauden kannalta tärkeä, kun AA vierailee tiistaina Tornator Stadionilla kello 18.00.  

IPV viestintä