Ajankohtaista


Joensuusta ei pisteitä mukaan


IPV ei päässyt sisäpelissä viime pelien tasolle. Pisteet jäivät Joensuuhun 2-0 (3-1, 2-1) lukemin. Taistelu kuitenkin jatkuu jo sunnuntaina.

Sateessa pelattu ottelu ei ollut suurta sisäpelin juhlaa. IPV sai vaikeuksista huolimatta avausvuorolla tilanteen, mutta Ville-Veikko Ollin kakkospuolen lyönti ei riittänyt hyvän polttoheiton vuoksi juoksuun.

Heti pelin alusta oli huomattavissa, että JoMa oli vaarallisempi mailan varressa. Joosua Rättö sai rakennettua kakkospuolen puhkaisulla tilanteen. IPV:n linja taisteli pitkään hyvin kotiutusyrityksissä, mutta lopulta Ukko Schroderus sai lyötyä joensuulaiset johtoon.

Toisen aloittavalla Olli sai kakkospuolelle onnistuneen lyönnin, josta Justus Niemeläinen ehti kotiin. Tilanne jatkui, mutta kotiutusvastuu jäi pienimmille mahdollisille numeroille, eikä tulosta syntynyt. Tasoittavalla vuorolla Vertti Veittikosken palot saivat tuhottua JoMan kärjen ja IPV kesti ilman takaiskuja.

Jakson kaksi viimeistä sisävuoroa jäivät kuitenkin IPV:n osalta heikoiksi. Vastaavasti kolmannen aloittavalla JoMa sai viimeisteltyä kaksi juoksua, jotka riittivät ratkaisemaan jakson kotijoukkueelle.

Toisen jakson alussa IPV:llä oli jopa hieman epäonnea. Veittikoski sekä Niemeläinen saivat pallon tyhjään kenttään kolmospuolelta läpi. Kumpikaan lyönti ei kuitenkaan riittänyt kunnariin asti. Veittikoski paloi pesäkilvassa kolmoselle ja Niemeläinen jäi kakkoselle.

IPV aloitti ulkona jakson vahvasti ja piti kaksi vuoroa joensuulaiset nollilla. Myös johtoasema oli hetken IPV:n hallussa Ollin onnistumisella. Kuitenkin kolmannella sekä neljännellä vuorolla Juho Toivolalle aukesi palottomat ajolähdöt ja yksittäisillä onnistumisilla JoMa siirtyi johtoasemaan.

Schroderus oli vahva JoMan lautasella. IPV sortui jakson lopulla muun muassa pariin kohtalokkaaseen irtoamiseen pesiltä, eikä saanut enää kunnollista takaa-ajoa.

Pelissä oli myös ikävä tilanne toisen jakson alussa, kun Toivolan lyönti osui Matias Kauppiseen kakkosrajssa. Kauppinen jatkoi ulkovuoron loppuun, mutta siirtyi lopulta jokeripaitaan ja Santeri Pasi otti paikan ulkokentällä

-Ei tullut pisteitä, eikä ansaittukaan. Jos meillä on ollut energia ja ilme peleissä, että ollaan pystytty haastamaan kovia joukkueita ja raapimaan pisteitä. Tänään se uupui. Tuntui lähtiessä, että porukka oli hyvällä fiiliksellä. Ylihuomenna seuraava peli ja ensimmäinen kova pelirumba. Ei voi tässä kohtaa hyytyä kone, että pitää nostaa ylihuomiselle kovasti kierroksia. Pelataan taas voitosta ja pisteistä, ykköspalkittu Vertti Veittikoski kommentoi.

-Numerot mairittelee meitä. Oltiin tänään tosi paljon perässä. Ei pystytty sisäpelissä mihinkään. Ukon (Schroderus) kannattaa peliä katsoa, jos on joskus huono päivä. Tuossa on highlighteja aika paljon katsottavaksi. Huono kaari ja sitä kautta sisäpeli vaikeaa. Ensimmäisellä jaksolla koitettiin pelata sellaista upporikasta ja rutiköyhää sisällä. Ei tällä kertaa ollut lähelläkään onnistua. Jos pelaa kahdella palollakin joka paikasta, niin lyöntiratkaisut pitää olla erilaisia. Virheitä tuli ja olen niistä vastuussa, että korjaantuvat seuraavaan peliin. Parantaa pitää, mutta seuraava peli tulee äkkiä. Ei nyt murehdita. Eteenpäin vaan, pelinjohtaja Atte Hakala kommentoi

IPV lähtee sunnuntaina metsästämään tärkeitä pisteitä, kun Alajärven Ankkurit vierailee Tornator Stadionilla kello 17:00.

IPV viestintä