Ville-Veikko Olli avasi juoksutilin heti avausvuorolla kotiuttamalla Leo Gardemeisterin kolmospuolen välilyönnillä. Tasoittavalla vuorolla AA näytti vaaralliselta muodostamalla lähes mutkitta palottoman ajolähdön kärjestä. IPV sai silti pidettyä johtoaseman. Kotiutukset pysyivät heikosti rajojen sisällä ja kertaalleen Vertti Veittikoski teki polton kotiin.
Toinen vuoropari oli molemmilta heikkoa sisäpeliä. IPV alkoi saamaan enemmän tilanteita jakson lopussa, mutta ei enempää juoksuja. Tilanteenpurut jäivät muun muassa pienille numeroille, kertaalleen tuli koko kentän tyhjentänyt koppi ja kolmannella sisävuorolla takaetenijän estäminen pilasi kotiutusyrityksen.
AA jäi IPV:n ulkokentän alle viimeisillä vuoroilla, eikä saanut suurempia tilanteita. IPV:llä vahvoja räpylässä oli esimerkiksi Roope Seppänen ja tutusti lukkari Pietu Vesterinen.
Toisella jaksolla IPV pelasi jälleen hyvän ulkovuoron heti alkuun ja siirtyi Ollin sekä Aappo Savikosken lyönneillä kahden juoksun johtoon.
AA sai toisella jaksolla muutaman tilanteen, mutta ei juoksuja. Vaarallisin paikka oli, kun Petteri Kortelaisen lyönti meni ajolähdössä takaa laittomaksi.
IPV pääsi toisella sisävuorollaan viiden juoksun johtoon. Ensin ampumahiihtopenkalle asti mennyt harhaheitto tuotti kaksi juoksua. Perään Ari Lankinen löi vielä viidennen. Tämä riitti lopulta ratkaisemaan jakson loppulukemat.
Myös IPV:lle 13-5 menneet kolmostilanteet kertovat voimasuhteista paljon.
-Meillä ulkopeli oli todella hyvää. Jos kaveri pidetään nollilla kahdella jaksolla, niin pitää olla erittäin tyytyväinen. Sisäpelissä ensimmäisellä jaksolla tarvittava ja se riitti tänään. Jos noin pelataan ulkopeliä, niin tuokin riittää. Pitää saada sisäpeliin tarkennuksia. Ei pidä tyytyä siihen, että aina jätetään nollille. Tyytyväinen siihen, millaista ilmettä meillä oli ulkopelissä. Ilme ollut hyvää, kuten ollaan puhuttu ja painotettu. Tuotu raikkautta pelaamiseen. Tunnetta ja ilmettä mukana, niin on meidän näköistä ja sitä täytyy jatkaa, ykköspalkittu Justus Niemeläinen kommentoi.
-Kolme pistettä tässä sarjassa maistuu todella hyvältä. Ei tässäkään pelissä ihan täydellistä peliä pelattu. Voitto on todella hyvä, mutta toista peliä putkeen sisäpelissä kaaripeli on haastavaa jostain syystä. Huudetaan väärillä merkeillä ja sitten, kun pitäisi huutaa, niin ei huudeta. Ensimmäisen jakson sisäpeli menee omaan piikkiin. Kahdessa vuorossa pyörähteli niin, että ykkönen ja kakkonen joutui kotiuttamaan. Ei paras tilanne ole. Täytyy pohtia, miten kotiutusta tehdään, kun sinne asti päästään. Tyytyväinen kokonaisuudessaan ja nollapeli on nollapeli, pelinjohtaja Atte Hakala kommentoi.
IPV jatkaa pelejään tiistaina, kun se kohtaa jo kolmannen kerran alkukauteen Manse PP:n. Ottelu alkaa Tampereen Kaupissa kello 18.00.