Ottelun alkuun Aappo Savikoski pelasti IPV:n lyhyeksi jääneen ensimmäisen sisävuoron. Hänen lyöntinsä painui kakkosjatkeelta läpi kunnarin arvoisesti. Jussi Korhonen oli kopparina palloa vastassa, mutta ei aivan saanut kiinni.
Jymy oli kuitenkin jakson alussa vahvasti niskan päällä ja otti kahdella vuorolla 1-3 johtoaseman. Erityisesti lyöjäjokeri Aapo Hiltunen löi vahvoja lyöntejä keskikentälle, joista syntyi kaksi juoksua.
Pietu Vesterinen heräsi jakson edetessä lautasella ja kotijoukkueen esitys oli ulkona jälleen hyvä. Sisälläkin tilanteenrakentelu parani, mutta juoksuihin asti tilanteet eivät johtaneet.
Parhaat paikat tulivat kolmannen aloittavalla. Ensin Savikosken ykkösrajan näpystä Leo Gardemeister paloi niukasti kotiin. Perään jatkotilanne kuivui takaetenijän estämiseen, joka tuotti vuoronvaihdon etenijöille tuomittujen palojen vuoksi.
Toisella jaksolla IPV:n ulkopeli oli vielä asteen parempaa. Siitä huolimatta Elmeri Iivosen lyönnillä Jymy otti heti jakson alkuun johtoaseman. Vertti Veittikoski rokotti alkukauden joukkuettaan tuomalla tästä jo illan toisen juoksunsa.
Sisällä IPV tuskaili pitkään tehokkuuden kanssa. Sitten tuli neljännen tasoittava vuoro. Jokeripaitaan vuorolle siirretty Matias Kauppinen tuli purkamaan etutilannetta. Hän löi pallon läpi kakkosjatkeelta, joka tuotti kunnarin ja kaksi tavallista juoksua. Samalla tärkeä piste Redseille oli tosiasia.
Kotiutuslyöntikilpailussa Jymy sai kaksi onnistumista, johon IPV ei pystynyt vastaamaan. Täten lisäpiste matkasi Sotkamoon.
-Koko pelin ulkopeli oli hyvää. Ensimmäisellä jaksolla ei saatu riittävästi juoksuja. Toisella jaksolla yhdellä lyönnillä useampi. Tasaista oli. Joka peliin lähdetään voittamaan. Ei tule muuttumaan, oli pelejä kuinka paljon vain jäljellä, ykköspalkittu Kauppinen kommentoi.
-Tasainen vääntö saatiin aikaiseksi. Ensimmäisellä jaksolla ei voitu sisällä mitään tehdä, kun rikottiin itse omilla virheillään sisäpeliä. Toiseen jaksoon vasta viimeiseen vuoroon onneksi saatiin juoksuhanat auki. Kotarit harmittaa, mutta jokainen piste on tärkeä. Taistelu jatkuu. Päivä kerrallaan, ei aleta jäpittämään ja jännittämään. Koitetaan pitää fokus yhden päivän jutuissa, eikä setviä ylimääräistä ja tulevaa. Jokainen 33 peliä merkitsee. Osa pelattu ja muutama vielä jäljellä, pelinjohtaja Atte Hakala kommentoi.
Samaan aikaan Kempeleen Kiri nappasi kaksi pistettä Alajärveltä. Pudotuspelitaistossa Kiteen Pallo on hieman jo karannut seitsemännellä sijallaan ja on saavuttanut 42 pistettä. Kahdeksannen sijan kamppailu on tiukka:
8. PattU, 36 pistettä. Jäljellä kaksi ottelua (KoU (k), KoU) (v)
---------------
9. IPV, 35 pistettä. Jäljellä kolme ottelua (JoMa (v), KiPa (k), KiPa (v)
10. KeKi, 34 pistettä. Jäljellä kolme ottelua (ViVe (k), AA (k), SoJy (v)
Taistelu jatkuu Redsien osalta tiistaina Joensuussa ja perjantaina on edessä runkosarjan viimeinen kotiottelu.