Ajankohtaista


Yksi lyönti ja nollat ulkona riitti isoon voittoon Joensuussa


Redsit pelasi ulkona vahvan pelin ja Ville-Veikko Ollin yksi lyönti riitti isoon voittoon 0-1 (0-0, 0-1) lukemin. Samalla Redsit nousi takaisin pudotuspelipaikalle kahdeksanneksi.

Ottelun alussa hallinta oli vahvasti JoMalla. Se rakenteli pompuilla kärjestä hyvin tilannetta. Kotiutustilanteissa Redsien ulkokenttä oli vahva ja se teki muun muassa kuusi polttoa kotipesään jakson aikana. 

IPV:n oma sisäpeli oli puolestaan ottelun alussa vaikeaa. Sitä vaikeutti paljon se, että kärjen muodostamissa etutilanteissa JoMan ulkokenttä sai Aappo Savikosken vaihtoyritykset kentän tyhjentäneiksi kopeiksi kolme kertaa. 

Neljännellä vuoroparilla IPV jätti ulkona JoMan ilman suurempia tilanteita. Tasoittavalla vuorolla Redseille aukesi ratkaisun avaimet. Se oli pitänyt JoMan ilman juoksuja jakson ajan ja yksi juoksu olisi riittänyt jaksovoittoon. Kärki saikin vihdoin onnistumiset ja palottoman ajolähdön. Kotiin syntyi kuitenkin kolme paloa ja koko jakso jäi juoksuttomaksi. Paras paikka oli Ville-Veikko Ollilla, jonka kolmospuolen välilyönti hävisi muutamalla metrillä JoMan heittokädelle. 

Toisella jaksolla IPV otti avaimet käsiinsä kolmannen aloittavalla. Ensin Roope Seppänen löi pallon takaa läpi, mutta palautus kentälle oli tarpeeksi nopea ja lyönnistä syntyi vain takatilanne. Jatkotilanteesta Ollin välilyönti puri ja Ari Lankinen toi illan ainoan juoksun. Olli löi myös läpi perään, mutta takakentän mainos pysäytti pallon. 

Sen jälkeen Redsit taistelivat ulkona. Kolmannella sisävuorolla Kasperi Vehkaoja otti ison kopin Juho Toivolan lyönnistä. Neljännellä vuoroparilla puolestaan Ari Lankinen otti ensimmäisestä hyökkäyksestä haavan arvoisen kopin ja perään Matias Kauppinen otti hyvän kopin etenijän ollessa irti. JoMa kärsi muutenkin merkkivirheistä useamman kerran toisella jaksolla. Redsien taistelu ulkona kesti ja kaksi isoa pistettä matkasi Imatralle. 

-Pidemmän aikaa ulkopeli ollut todella hyvää. 17 kolmostilannetta kaveri sai, mutta nolla juoksua, niin voi olla ylpeä jätkistä ja meistä yhdessä. Yhdessähän me pelataan siellä todella hienosti. Tänään lyötiin yksi pinna ja se riitti. Maistuu meille hyvin, ykköspalkittu Justus Niemeläinen kommentoi. 

-En ole varmaan ollut tällaisessa pelissä aikaisemmin. Vastustaja sai muistaakseni joka vuorossa ajolähdön aikaiseksi. Tänään meidän ulkopeli oli kauden parasta. Takatilanteissa todella voittavia suorituksia. Tuolla tilannemäärällä vastustajalle tietysti mahtuu hyviä ja huonoja lyöntejä takatilanteeseen. Onnistuttiin ne hyvätkin torjumaan tosi hienosti. Tosi tyytyväinen ja tärkeä voitto meille, pelinjohtaja Atte Hakala kommentoi.

Pudotuspelipaikka on nyt Redsien omissa käsissä: 

8. IPV, 37 pistettä. Jäljellä kaksi ottelua (KiPa k, KiPa v) 

--------------- 

9. PattU, 36 pistettä. Jäljellä kaksi ottelua (KoU k, KoU v) 

10. KeKi 34 pistettä. Jäljellä kolme ottelua (ViVe k, AA k, SoJy v) 

Perjantaina on edessä iso ilta Tornator Stadionilla. Redsit tarvitsee pudotuspelitaistossa kaiken tuen! Ottelu Kiteen Palloa vastaan alkaa kello 17:30. 

IPV viestintä