Superpesis


Pudotuspelihaaveet murenivat Kouvolassa


IPV lähti Kouvolaan runkosarjan päätöskierrokselle tavoittelemaan pudotuspelipaikkaa, mutta ote siihen lipesi jo vaisuun avausjaksoon. Ottelu päättyi IPV:n voittoon 1-2 (7-1, 6-9, 1-4).

Ottelu

13.8.2019 Kouvola - IPV (Superpesis, runkosarja)

Tulos

1-2 (7-1, 6-9, 1-4)

Tehomiehet

Kurikka 2+6/3, Kosonen 1+2/2, Dahlström 3/1,  Hyötyläinen 0/2

Aloituskokoonpano

1. Nurmio, 2. Hyötyläinen, 3. Kurikka, 4. Partanen, 5. Vilander, 6. Matikka, 7. Sikiö, 8. Kosonen, 9. Pesonen, 10. Dahlström, 11. Lattu, 12. Muuruvirta

Ottelun kulku

1.jakso

Avausjakso oli IPV:lle toiveisiin nähden iso pettymys. Peli oli hermostunutta ulkona ja kaksi Kouvolan 7-1 voittoon päättyneen jakson juoksuista syntyi harhaheitoilla.

Sisällä IPV:n ensimmäinen kotiutusyritys näki päivänvalon vasta kolmannessa vuorossa, kun peli oli jo ratkaisevan tuntuisesti 6-0.

Oman haasteensa IPV:n sisäpeliin toi lyöjäjokeri Jere Dahlströmin sairastelu, jonka johdosta häntä käytettiin hyvin vähän, eikä totutusti esimerkiksi kahden palon vaihtotilanteissa.

Jakson ainokaisen IPV:lle löi Konsta Kurikka tyylikkäällä välilyönnillä neljännen tasoittavalla.

Kun murheellisen avausjakson aikana Pohjois-Karjalassa Kitee vei neljännen tasoittavan onnistumisella pisteen Hyvinkäältä 1-0, niin toiselle jaksolle asetelmat muuttuivat. Peleihin lähdettäessä IPV:llä oli kaikki omissa käsissään, mutta jaksotappion ja Kiteen jaksovoiton myötä kiteeläiset nousivat pisteen etumatkalle ja ottivat kuskin paikan pudotuspelipaikan tavoittelussa.

2.jakso

Toisen jakson alku oli positiivisempi, kun Dahlstöm kotiutti Konsta Hyötyläisen ja IPV kesti Kouvolan hyökkäyksen ulkona.

Toisessa vuoroparissa sisäpeli oli jälleen tukkoista ja Kouvola jatkoi hyökkäystä tehden tällä kertaa Matti Latvalan lyömänä tasoitusjuoksun 1-1.

Kolmas vuoropari jatkoi IPV:n vaikeaa sisäpelipäivää. Lyöntijärjestyksen puolivälistä käyntiin lähtenyt sisävuoro päättyi numeroon yksi ilman kolmostilannetta. Kouvola otti lopullisen tuntuisen otteen pelistä tasoittavalla, kun Toni Laakso löi Tommi Mäentaustan sisään tilanteeksi 2-1. Tämä tarkoitti sitä, että IPV:n piti neljännen aloittavalla tehdä vähintään kaksi juoksua.

Sen IPV teki ja pari enemmänkin. Kahdeksan juoksun ja kahden kunnarin vuoron jälkeen IPV johti 2-9, mutta Kiteellä oli ottelu samaan aikaan ratkennut ja pudotuspelipaikka karannut käsistä.

Mikko Kososen kunnari (Youtube)
Konsta Kurikan kunnari (Youtube)

Kouvola löi tasoittavalla neljä juoksua, joten toinen jakso kirjattiin IPV:lle 6-9.

Supervuoro

Kouvola teki molemmilla sinänsä merkityksettömässä supervuorossa yhden, mutta se ei voittoon riittänyt, sillä Kurikka painoi IPV:n kauden viimeisellä suorituksella ottelun toisen kunnarinsa.

Kurikan illan toinen kunnari (Youtube)

Ottelun ratkaisu

IPV oli kovassa painetilanteessa Kouvolassa aseeton. Sisäpeli oli vaisua siinä kohtaa kun piti ottelun alussa olla kova ja parin ulkopelivirheen avustamana kotijoukkue löi etenkin avausjaksolla terävästi vapailla lyönneillä juoksuja.

Toisella jaksolla herääminen tapahtui Mikko Kososen läpilyönnillä neljännen aloittavalla. Sen jälkeen myös Konsta Kurikka löi kunnarin ja IPV teki vuorossa kaiken kaikkiaan 8 juoksua siirtyen 2-9 johtoon, mutta se oli laiha lohtu menetetyn avausjakson jälkeen. Kitee nimittäin voitti samaan aikaan toisen jakson ja vei tarjolla olleen pudotuspelipaikan.

Muuta

IPV on pelannut edellisen kerran pudotuspelejä vuonna 1993. Tähän 26 vuoden ajanjaksoon on kuulunut pitkä pätkä Superpesiksen ulkopuolella.

Sijoitus tänä vuonna oli yhdeksäs, kuten kahdella edelliselläkin kaudella.

IPV kiittää kaudesta kannattajia, yhteistyökumppaneita, seurayhteisön jäseniä sekä talkoolaisia. Tästä pienen huilin kautta kohti vuotta 2020. Matka jatkuu.

Mikko Pehkonen mikko.pehkonen@ipv.fi