Superpesis


Piste Kempeleestä kapealla rosterilla


IPV taisteli loistavasti vierastuplan toisessa ottelussa, mutta Kempele voitti ottelun supervuoroilla lukemin 2-1 (3-2, 0-3, 0-1)

Erikoinen kokoonpano

IPV muutti ottelun alla kokoonpanoaan mielenkiintoiseksi. Jani Raami jäi kokoonpanosta pois ja tilalle nostettiin 16-vuotias Roope Räsänen, jolle ottelu oli ensimmäinen miesten superpesiksessä ja eikä Roope arkaillut yhtään suorituksiaan. Myös aikaisemmin jokerina pelannut Rasmus Surakka teki debyyttinsä lautasen ääressä ja onnistui siinä loistavasti.

1. jakso

IPV:n kokoonpano sai heti alkuun lisää takaiskuja, kun kärkenä pelanneella Ville Hämäläisellä tuli kramppia, eikä hän pystynyt osallistumaan enää sisäpeliin. Juoksutili aukesi kuitenkin heti ensimmäisellä vuoroparilla, kun Juho Toivola löi pallon kolmospuolelle ja Kempeleen ulkokentän avustamana Joona Sikiö pääsi juoksemaan kotiin. Tasoittavalla vuorolla Kempele kuitenkin käänsi pelin itselleen Ossi Meriläisen ja Jonne Luhtavaaran lyönneillä.

Toisella vuoroparilla Tuomas Jussila vaihtoi Teemu Nurmion upeasti ykköspesältä kolmospesälle, mutta paloi itse viimeisellä lyönnillä. Lisäjuoksuja ei syntynyt. Tasoittavalla vuorolla Jani Lassilan hyvä läpilyöntiyritys meni niukasti takalaittomaksi.

Kolmannella vuoroparilla Juho Toivola pomputti vierailijat tasoihin.

Jakson ratkaisu syntyi Kempeleen viimeisellä tasoittavalla vuorolla, kun Marko Pelkonen löi pallon keskelle kenttää ja Markus Keski-Petäjä kiisi kotiin.

2. jakso

Ville Hämäläinen ei osallistunut enää toisella jaksolla peliin ja hänen paikkansa ulkokentällä otti Juho Toivola. Ulkopeli oli IPV:ltä jälleen rautaista toisella jaksolla.

Avausjuoksua saatiin odottaa toiselle vuoroparille, jossa Juho Toivola löi pallon ajolähdöstä läpi kahden juoksun arvoisesti.

Kolmannella vuoroparilla Miitri Pesonen lisäsi johdon 0-3 kotiuttamalla Sami Partasen välilyönnillä. Debytantti Roope Räsänen oli lähellä lyödä uransa avausjuoksun, mutta Valtteri Kleemola pilasi tämän upealla syöksykopilla.

Neljännellä vuoroparilla Matti Korhonen oli lähellä lyödä pallon läpi, mutta tämä päätyi Timo Hanhisalon kopiksi. Lopulta takaa-ajo katkesi Kempeleen kommunikaatiokatkokseen, josta seurasi kolmas palo.

Supervuoro

IPV:n aloittava sisävuoro oli painajainen. Ensin Teemu Nurmio paloi kakkospesälle Jani Lassilan hassuttamana. Myös Sami Partanen ja Joona Sikiö epäonnistuivat lyönneissään ja taululla oli pian kolme paloa. Tasoittavalla vuorolla Ossi Meriläinen ratkaisi ottelun saumalyönnillään.

IPV:n kausi jatkuu tiistaina Ukonniemessä kotiottelulla Suomen mestaria Joensuun Mailaa vastaa. Ottelu alkaa kello 18.

Samuli Pulkkinen samuli.17@hotmail.com