KPL lähti ottelun räväkästi. Avausjuoksu nähtiin, kun Tommi Mäentausta juoksi kotiin Matti Latvalan kakkosrajan näpyllä. Heti perään Janne Kivipelto painoi pallon keskelle takakenttää ja Matti Saukko juoksi tilanteeksi 2-0. Lukkari Rasmus Surakalta nähtiin hieno ulkopelisuoritus, kun hän otti Ossi Meriläisen lyönnin kopiksi ykkösrajasta kahden palon arvoisesti. Tasoittavalla IPV sai muodostettua kahdesti ajolähdön, mutta lyöjäjokereiden purkuyritykset päätyivät kentän tyhjentäneiksi kopeiksi.
Toisella vuoroparilla KPL:ltä oli hieman heikompi sisävuoro. Rasmus Surakka teki jälleen hienon suorituksen irrottamalla kahden palon tilanteessa Ville Pesun kolmospesältä. Tasoittavalla IPV:n kotiuttaminen sakkasi jälleen ja kotipesään syntyi kaksi paloa.
Kolmannella vuoroparilla KPL jatkoi juoksujuhlia. Janne Kivipelto kotiutti toisen kerran illan aikana Matti Saukon. Ossi Meriläinen kotiutti vielä Matti Latvalan kolmosjatkeen lyönnillä. Tuomas Mattilalla löi kahden palon ajolähdöstä pallon hienosti kakkosjatkeelle, lisäjuoksua ei kuitenkaan nähty merkkivirheen vuoksi. Mattilan seuraava lyönti painui kentän tyhjentäneeksi kopiksi.
Neljännellä vuoroparilla IPV:n ulkokenttä pahensi tilannetta omilla virheillään. Tommi Mäentausta toi KPL:n viidennen juoksun kolmospesältä tulleen harhaheiton turvin. Perään Aleksanteri Haukka pomputteli kolmosjatkeella Matti Latvalan lyöntiä ja Matti Saukko toi tilanteeksi 6-0. Ossi Meriläinen löi vielä seitsemännen juoksun kotiuttamalla Arttu Ruuskan, eikä IPV enää pystynyt viimeisellä vuorolla muodostamaan takaa-ajoa.
Toisen jakson alkuun IPV:n kentällemeno oli vaikeaa. Konsta Hyötyläisen kunnari tyhjään kenttään avasi juoksutilin ja myös tilannetta. Lisäjuoksua ei kuitenkaan nähty. Tasoittavalla ulkopeli oli suhteellisen hyvää. Ossi Meriläinen tasoitti kuitenkin tilanteen kotiuttamalla yhden palon ajolähdöstä Arttu Ruuskan kakkosjatkeen lyönnillä.
Toisella vuoroparilla Juho Toivolan ajolähdön purkuyritys johti Miitri Pesosen palamiseen kotiin ja seuraavalla lyönnillä koppi tyhjensi kentän. Tasoittavalla Janne Kivipelto löi ajolähdöstä pallon takakentälle josta se pomppasi takaa läpi kunnarin ja kolmen tavallisen juoksun arvoisesti. Ossi Meriläinen löi pallon vielä kakkosluukkuun ja Arttu Ruuska toi tilanteeksi 6-1.
Kolmas vuoropari oli taas IPV:ltä parempi. Juho Toivola ja Eino Puustinen löivät pallon kakkospuolelle kotiuttaen Mikko Kososen ja Leevi Lehdon ja tilanne oli 6-3. Tasoittavalla IPV teki kolme paloa kakkospesälle.
Juho Toivola löi viimeisellä sisävuorolla yhden palon ajolähdöstä pallon ykkösrajaan ja Juho Keinänen toi 6-4 kavennuksen. Tämä oli laiha lohtu, sillä kaksi paloa kotipesään tämän jälkeen tarkoitti kolmen pisteen jäämistä Kouvolaan.
-Käytiin kovaa keskustelua tauolla. Jos lähdetään pelaamaan, niin pelataan eikä seisoskella. Annettiin kaikki käsistä ensimmäisellä jaksolla. Ihan perusvirheitä, mutta eihän sille saa minkään. Se on henkilökohtainen pää joka ratkaisee. Tällä kertaa Kouvola oli selkeästi parempi. Toinen jakso oli ihan mallikasta peliä. Harmittavan paljon tuli edelleen merkkivirheitä. Kaaduttiin siihen ja sitten tuli tietenkin läpäri sellaiseen paikkaan mihin ei olisi saanut tulla. Pysytään aina pelissä mukana, kun ei läpi päästetä. IPV:n pelinjohtaja Jukka Mäkinen kommentoi ottelun lehdistötilaisuudessa.