IPV sai kuitenkin pisteen ja jatkaa kuudennella sijalla pistekeskiarvolla 1,47. Taistelu jatkuu torstaina Vimpelissä.
KeKi muodosti ensimmäisellä vuoroparilla kahden palon ajolähdön, josta Antti Korhonen paloi kotiin.
IPV ei saanut ensimmäisellä vuoroparilla sisäpeliään vielä käyntiin. Toisella vuoroparilla etutilanne kuivui Juho Keinäsen lyömään koppiin kakkosvahdille mikä aiheutti kaksi paloa ja kentän tyhjenemisen.
Kolmannella vuoroparilla IPV esitti pari hyvää ulkopelisuoritusta. Markus Keski-Petäjän palo kolmospesälle aiheutti tunteiden kuumenemista. Varoituksilta kuitenkin vältyttiin. Tasoittavalla IPV käytti aikalisänsä ja sisäpeli alkoi vihdoin aueta. Avausjuoksu nähtiin Sasu Iivarisen kolmospuolen lyönnillä kahden palon ajolähdöstä. Juoksun tuojana Konsta Hyötyläinen.
Viimeisellä vuoroparilla IPV otti kaksi peräkkäistä paloa kärjestä Tommi Koivistosta ja Onni Määtästä kakkospesälle. Jakso ratkesi Markus Keski-Petäjän ottaessa myöhäisen lähdön ja hän paloi kolmospesälle. Jakson päätteeksi nähtiin jälleen tunteiden kuumenemista. Konsta Hyötyläinen sai toisen jakson alkuun varoituksen.
Toisen jakson alkuun IPV sai palottoman ajolähdön. Tilanne kuivui kahteen kärpäseen ja Juho Keinäsen palaessa kotiin. Ulkovuoro sai loistavan alun, kun Tommi Koivisto paloi kakkospesälle ja Rasmus Surakka otti Onni Määtästä kärpäsen. KeKi sai vielä kahden palon ajolähdön, mutta Sami-Jukka Korvola paloi kotiin.
KeKi sai juoksutilin auki toisella vuoroparilla Matti Korhosen kakkospuolen välilyönnillä yhden palon ajolähdöstä kotiuttaen Onni Määtän.
IPV:n sai viimeisellä sisävuorolla yhden palon ajolähdön. Ville Pietinen paloi kuitenkin kotiin ja jakso ratkesi KeKin hyväksi Tommi Piiraisen viimeisen lyönnin mennessä suoraan kolmospesälle polttaen Konsta Hyötyläisen.
Supervuoropari jäi juoksuttomaksi. Kotiutuslyöntikilpailussa KeKiltä onnistuivat parit Antti Korhonen-Tommi Koivisto ja Matti Korhonen-Onni Määttä. Rasmus Surakalta nähtiin ulkona pari hyvää suoritusta. IPV:ltä onnistui ainoastaan pari Konsta Hyötyläinen-Juho Keinänen ja kaksi pistettä matkasi Kempeleeseen.
-On kyllä ollut nyt muutama peli sellaista, että olen itse saanut lyöntipeliä auki. On kyllä tuntunut hyvältä. Sitten tietysti tuo numerokin on pienentynyt. Ulkona on ollut suhtkoht vahvaa koko ajan. Vieläkin siellä pieniä tarkennuksia on. Mutta pistetään parasta loppukaudesta. Jonkin verran siinä oli pudotuspelitunnelmaa, mutta on meillä ollut monta kertaa tuon sisäpelin kanssa vaikeuksia paitsi tietysti Seinäjoella. Kun kelit alkaa viilenemään, niin siellä pitää kovempaa lyödä ja tehdä kovempia ratkaisuja. Mutta en epäile etteikö pystyttäisiin loppukaudesta samoihin suorituksiin mitä esimerkiksi Seinäjoella. Meillä on ollut koko kauden hyvä joukkuehenki ja siitä pystyy vieläkin ammentamaan energiaa. Kyllä varmaan altavastaajan rooli on sopinut meille. Pohjalle meidät varmaan ennakkokaavailuissa laitettiin, mutta ollaan näytetty niille ketkä näin ovat sanoneet. Ykköspalkittu Sasu Iivarinen kommentoi.
-Eipä tässä mitään playoff-tunnelmaa vielä ole. Joka jaksosta lähdetään taistelemaan ja pelaamaan. Oli tänään nihkeää ja sen vähän huomasi tuossa, että pojat kävi aika kuumana. Omaan peliin keskittyminen jäi vähän pois siitä. Pitäisi rauhoittaa peliä ja muuta, mutta tällä kertaa meni näin. Kummalakin oli hankalaa nollatilanteen purkaminen. Siihen se molemmilla sisäpeli tökkäsi. Niin kuin tässä mietin, niin Kempele on hyvä ulkopelijoukkue ja vaikea heitä vastaan on tällaisella nahuisella kentällä pelata. Propsit siitä heille. Pelinjohtaja Jukka Mäkinen kommentoi.