Superpesis


Mäkinen jatkaa pelinjohtajana – Sampo Nieminen kakkospelinjohtajaksi


IPV on solminut jatkosopimuksen pelinjohtaja Jukka Mäkisen kanssa kaudesta 2022

Mäkinen jatkaa pelinjohtajana – Sampo Nieminen kakkospelinjohtajaksi

IPV on solminut jatkosopimuksen pelinjohtaja Jukka Mäkisen kanssa kaudesta 2022. Uutena kakkospelinjohtajana aloittaa pelaajana IPV:stä muistettava Sampo Nieminen. Lisäksi Pertti Laakso jatkaa joukkueen valmentajana.

Jukka Mäkinen nousi kuluneella kaudella IPV:n pelinjohtajaksi. Ensimmäinen kausi oli onnistunut. Nuori joukkue hitsaantui hyvin yhteen, pelasi rohkeaa peliä ja ylitti kaikki odotukset pääsemällä pudotuspeleihin.

-Ei muuta kuin kohti uusia haasteita ja kiemuroita. Hyvillä mielin olen jatkosta ja päätös oli helppo tehdä. Siihen vaikutti moni asia. Ennen kaikkea se, että joukkue ja seura haluaa mennä eteenpäin!

-Viime kausi oli hyvin mielenkiintoinen ja kova kasvutarina. Saatiin pitkästä aikaa Ukonniemeen hyvää tunnelmaa ja joukkue pelasi hienon kauden. Taistellaan siitä, että tarina jatkuu. Se vaatii kuitenkin kovasti hommia. Ensi kausi näyttää miten pärjätään.

-Joukkue rakentuu pikkuhiljaa ja tarkoitus olisi saada kilpailukykyinen joukkue kasaan. Runko pysyy samana, mutta muutamia täsmähankintoja se vielä vaatii. Pikkuhiljaa alettava treenaamaan ensi kautta varten. Nuoremmat jo aloittelevat ja tarkoitus olisi kokoontua loka-marraskuun vaihteessa.

Sampo Nieminen muistetaan IPV:stä pelaajana vuosilta 2007, 2009, 2014 ja 2016. Viimeisimmän kauden jälkeen Nieminen päätti uransa pelaajana ja on viisi edellistä kautta toiminut naisten Superpesiksessä Pesä Ysien, Manse PP:n ja Joensuun Mailan kakkospelinjohtajana.

-Hyvillä mielin takaisin Imatralle. Etenkin, kun IPV ja Jani Valkeapää olivat aktiivisia jo vuosi sitten. Nyt lopulta kaikki natsasi sopimuksen suhteen. Joukkueen ja seuran ympärillä on hyvä pöhinä ja sitä tietysti edes auttoi loppukesän hienot peliotteet. Mehu (Jukka Mäkinen) oli loihtinut kesälle yllätyksellisen sisäpelityylin, joka kantoi hedelmää.

-Oma panos painottuu varmasti sisäpeliin suuremmaksi osaksi. Lyöjien taka-apuna olemiseen ja takatilanteen vapaisiin lyönteihin sekä kaaripeliin. Ulkopeliin ajatuksia tarttui viime talvena Petri Pennaselta Joensuussa, joista jotain vivahteita voisi sopia Redseihinkin. Edelliset viisi vuotta menivät tosiaan naisten Superpesiksessä, jossa tuli koettua pelit finaaleita myöten. Kyllähän pelin tempo muuttuu miesten peleissä huomattavasti ja vapaiden lyöntien malli takatilanteessa. Olen hyvissä ajoin jo kesällä tiennyt siirtyväni Imatralle, joten seurasin jo kesällä todella tarkkaan lukkareita ja heidän viimeisiä syöttöjään ajolähdöissä, kakkospelinjohtajia ja kotiuttajien lyöntien malleja. Talvikausi on itselle tärkeää aikaa päästä sisään tuohon kaikkeen ennen uuden kauden alkua.

Nieminen on myös innoissaan päästessään tekemään yhteistyötä Pertti Laakson kanssa, joka jatkaa pitkää taivalta IPV:n valmentajana.

-Pepen kanssa ollaan vuosia pidetty aktiivisesti yhteyttä ja vaihdettu ajatuksia. Mukava päästä kimpassa tekemään nyt hommia!

Laakso kommentoi itse jatkoaan ytimekkäästi.

-Toivon mukaan tuon joukkueeseen hyödyllistä kokemusta. Päällimmäisenä viime kauden jälkeen on, että pelaajat ja Mehu Mäkinen saivat homman toimimaan niin, että tietyllä tavalla imatralainen pesis heräsi uuteen eloon.

Imatran Pallo-Veikot samuli.17@hotmail.com